maanantai 8. elokuuta 2022

Päivälehden museossa Tiitiäisen aika

Odotan aina innolla Päivälehden museon kesänäyttelyä, sillä ne ovat olleet kerta toisensa jälkeen aivan ihania, osallistavia ja kekseliäitä. Tänä vuonna näyttely kantaa nimeä "Tiitiäisen aika", ja se herättää värikkäällä tavalla Kirsi Kunnaksen runot eloon.

 

Kauniita ja hassuja yksityiskohtia riitti, näyttelytila on todellinen seikkailupaikka, keskiössä suuri satupuu ja ympärillä rakkaista runoista tuttuja hahmoja ja muita elementtejä.


 

 

Sadan lapsen talo.


Kirsi Kunnaksen (1924–2021) merkitys suomalaiselle lastenkirjallisuudelle on valtava. Hänen rakastetut runonsa ovat paitsi värittäneet varmaankin jokaisen suomalaisen lapsuutta, myös inspiroineet uusia runosukupolvia vuosikymmenten myötä.

 



 

Tiitiäisen aika käsittää yli kuusi vuosikymmentä. 
 Tiitiäisen satupuu ilmestyi vuonna 1956 ja viimeiseksi jäänyt Tiitiäis-teos, Tiitiäisen metsä, julkaistiin vuonna 2020. 

 

Suuren satupuun oksilta roikkui runonsäkeitä ja hilpeitä hahmoja. 

  

Käytiin Ovelan Ollin ovella, ja ihmeteltiin kattilaa ja perunoita.


  

 

Näyttelyssä tavattiin klassikkohahmoja, kuten Herra Pii Poo, Lillukka Lilli, Jänöjussi Puputti, Haitula, Tunteellinen siili, Ville ja Valle sekä Jansmakko ja monia muita.

 

 

 Kunnaksen runot ovat täynnä kielellisiä leikkejä, huumoria ja satiiria, jotka puhuttelevat sekä aikuisia että lapsia.


 

Hauskoja animaatioita oli kiva bongailla pitkin näyttelyä.

  

 Näyttelyyn on vapaa pääsy, ja se on koettavissa 30.10.2022 asti Päivälehden museon aukioloaikoina ma–su klo 11–17.

 

Näyttelyn on toteuttanut taiteilija Alexander Reichstein.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti