maanantai 25. huhtikuuta 2022

Lapsimessut 2022

Parin vuoden tauon jälkeen vihdoin jälleen Lapsimessut!
Tänä vuonna menin kahdestaan nuorimman poikani kanssa messuilemaan sunnuntaina. Isommatkin olisivat varmasti viihtyneet, mutta nyt tämä oli mun ja kuopuksen kahdenkeskinen retki!

 

Messumieliala vaihteli viekkaasta kettuuntuneeseen. 😅
Jonottamista päästiin harjoittelemaan urakalla (vaikka aika joutuisaan ne jonot liikkuivatkin). Jeriel on myös oppinut hieman jännittämään, eikä kaikkeen hauskaan mennyt enää mukaan aivan estoitta. 

Kirjastoauto oli yksi kolmivuotiaan lempparijutuista Lapsimessuilla. Kävimmekin kirjastoautolla kahdesti, ja toisella vierailukerralla poika olisi tahtonut käydä kirjabussissa yksin, ja "ostaa" minulle sieltä kirjan. 

 

Vaikka laina-aineistoa en voinut antaa hakea minulle lahjoitettavaksi, niin sopivasti osastolla jaettiin ilmaiskirjaa, ja sillä hän pääsi toteuttamaan tämän suloisen suunnitelmansa. Tuo kirja olikin oiva kotiinvietäväksi; Etsiväkaksikko -sarja voisi kiinnostaa meidän alakoululaisia poikia.

 

Paloautossa istuminen kuului myös mieleenpainuviin lempparijuttuihin messuilla!


Varusteita kerrakseen!

 

Pientä kivaa puuhaa siellä sun täällä, ja kivasti pienempiäkin huomioonottavia esittelijöitä!
Jeriel pääsi kalastamaan, temppuilemaan ja mm. istuttamaan ruusupapua.

 


 Lempparijuttuja oli myös onnenpyörät ja heittopelit yms. mistä liki aina sai jonkin pienen palkinnon!

 

Kettuja bongailtiin joka puolella!

Nyt vähän jänskättää nää "tuuppenit"...

 

Ja jännät tilanteet seurasivat toisiaan - viikarin sormenjäljet otettiin poliisiautossa.


...mutta mukaan saatiin kiva muisto tästä koettelemuksesta!

 

Ajoneuvoja ja tuttuja hahmoja!

Yleensä messuilla ollaan oltu enemmän tekemisen perässä, nyt olin vissiin sujauttanut ostohousut jalkaan. Kierreltiin ja katseltiin tuotteita, ja omalla mittarillani ostinkin paljon. Muutamalta osastolta nappasin esitteen/alennuksen, jotta muistan myöhemmin palata asiaan, kun ei tällä kertaa mahtunut budjettiin. Näistä esim. Kupilka -retkiastiat ja pari kivaa vaatemerkkiä.


Muutamia pieniä löytöjä ja messulahjoja. Kettuyövalo Emma's & Mama'silta, Mega-ketutus -tarrat ja ihana kirjanmerkki Kenkämaakarilta. 


Bookyn osastolla oli ilmainen kirjakauppa, ja löysin koko perheelle luettavaa (kuvassa nyt vain messukaverin lemppari)! Voitin peräti yhdessä arvonnassakin, ja sain siitä purkin vitamiineja lapsille. Kuopukselle löytyi hauska Babafan -sorminukkekettu (Nepalissa naisia työllistäen 100% villasta valmistettu), kylpypommeja ja hammastahnaa, sekä paljon kivaa puuhaa kotiinviemisiksi eri osastoilta.


Lähinnä ostamani jutut olivat kylläkin sellaisia, mitä olin jo ennestään havitellut. Nyt säästin tilaamisen vaivan ja kulut. Heräteostoja oli muutama pienempi, ja sitten toki ilahduttavia löytöjä, kuten messutuotteena myyntiin tuotu kettupusero Metsolalta. Kuosi on aivan ihana, mutta meiltä se oli mennyt ohi - saatiin siis ohittamaton uusi tilaisuus!

Kevyt kettuhattu oli myös sellainen, minkä toivoin löytäväni messuilta, ja se löytyi Little Mayan osastolta. Ja vielä näille vaihteleville säille Arksien kettumyssy, mikä sopikin kivasti merkin jumpsuitin kanssa heti kotimatkalla käytettäväksi.


Meillä jäi enimmät riehumiset väliin, niin messujen päätteeksi jaksettiin vielä liukua pihan hauskassa hehkuvanpunaisessa M-liukumäessä. 

 

Kyseessä on siis taideteos Liuku, joka yllyttää hassutteluun ja ajanviettoon. Liuku on seitsemän metriä korkea ja 25 metriä pitkä.

 

Liuku-taideteos on Suomen Messusäätiön lahja sata vuotta täyttäneelle Messukeskukselle.


Kiitämme, kivat oli messut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti