maanantai 15. marraskuuta 2021

Pyhäinpäivä Malmin hautausmaalla

Pyhäinpäivän iltaa vietettiin koululaisten kanssa vierailemalla Malmin hautausmaalla ja osallistumalla seurakunnan järjestämään tapahtumaan.

Lasten tapahtuma alkoi Latokartanontorilta, jonne saavuimme juuri Kaartin soittokunnan vaskikvintetti Femu Brass bandin lopetellessa esitystään. Pienen odottelun jälkeen lava oli kuitenkin taas ihan liekeissä.

  

 Belenos Group of Artsin tunnelmallinen tulishow johdatti katsojat valon juhlaan pimeässä koleassa marrassäässä.

 

Pyhäinpäivä on valon juhla vuoden synkimpänä aikana. Marraskuu jo nimensä mukaan merkitsee kuollutta/kuolemassa olevaa, ja luonto onkin jo pitkälti hiljennyt talvilevolle. Pyhäinpäivänä toivon, kaipauksen ja rukouksen liekit syttyvät symboloimaan ikuista elämää samaan aikaan, kun maallinen luonto on jo "kuollut".

 

Minusta on hienoa, että valoteemaa on otettu tapahtumassa vahvasti mukaan.

 

Tulishown lisäksi torilla oli mm. partiolaisten teltta ja enkeleitä jakamassa tapahtumakarttoja sekä hyvänmielen viestejä. Lapset saivat (kunhan hieman jahdattiin) enkeliltä lapun, jossa luki esim. "olet arvokas", ja "olet super". Myös monille aikuisille enkeli jakoi viestejä, mikä oli mielestäni aivan ihana juttu. Ollaan me vanhemmatkin Jumalan lapsia ja arvokkaita, ja saatamme aivan erityisesti tarvita siitä muistutusta. Olisin varmasti ollut itsekin otettu pienestä viestistä enkeliltä.


Reitti kulki valotunnelin kautta enkelipolulle, jossa oli kivoja pieniä tehtävärasteja lapsille. 

 


   

Enkeliteltalla oli lapsille mehu- ja keksitarjoilu sekä mahdollisuus pieneen askarteluun.

Lapset kirjoittivat yhdessä terveisensä taivaaseen.


Muistelupaikalla sytytimme myös oman kynttilämme.

 

Hautausmaa oli pyhäinpäivän iltana upea. 
Kynttilämeri muistuttaa kauniisti siitä, että valo voittaa, eikä vaelluksemme pääty pimeyteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti