keskiviikko 19. elokuuta 2020

Pajamäen aurinkokuntamalli

Yksi kesän hauskimpia seikkailuja oli planeettabongaus. Aurinkokuntamme rakennetta ja mittasuhteita havainnollistava Ursan Aurinkokuntamalli levittäytyy Helsingin ja Espoon rajamaille.


 Mallin mittakaava on yhden suhde miljardiin, minkä mukaan siis taivaankappaleiden koko ja etäisyys on toteutettu. Aloitimme retken Pajamäen Patterimäeltä, jossa sijaitsee Auringon malli.

 

Aurinko on 140 cm:n läpimittainen teräsputkista tehty pallo 20 metriä korkean pylvään päässä. Mallin kokoa on toki hankala ymmärtää noin korkealta, mutta betoninen jalusta onkin juuri Auringon mallin kokoinen. Korkealle se on sijoitettu siksi, että se näkyisi useimpien planeettojen malleille (kannattaa varata kiikarit mukaan).


Auringon mallilta suuntasimme Merkuriuksen mallille rinnettä alas. Apuna meillä oli Ursan luoma Google maps kartta. (Sen löydät täältä).



Merkuriuksen malli löytyy ulkoilutien reunasta. Mallit tunnistaa harmaasta betonitolpasta, jonka päälle teräslevyyn on kirjoitettu kunkin planeetan nimi. Merkurius on pienin maankaltaisista planeetoista. ja mallissa sen koko on vain 4,9 mm.  

Lapsia ihan hämmästytti, että onpas pieni! Siinä sitä koitettiin kuvitella mittasuhteita - kävelty matka Auringolta oli 67,8 m vastaten etäisyyttä 67,8 miljoonaa km, ja tuo pieni nyppylä vastaa planeetan läpimittaa 4 880 km.

Näköyhteys Auringon mallille on puiden välistä, ja sieltä pitäisi löytyä näiden yhteinen infotaulu. 


Venuksen malli sijaitsee polkujen risteyksessä noin 50 metriä Merkuriuksen mallilta. Auringosta Venukseen on matkaa 105,8 m (todellisuudessa n. 108 milj. km).

 

Venus on vain vähän Maata pienempi, läpimitaltaan 12 100 km. Mallissa venusta kuvaa siis 12,1 mm teräsnyppylä. Venuksen tiedot löytyy Maan opastaulun yhteydestä.

Maa kutsuu! Kotiplaneetta löytyy Venuksesta n. 100 metrin päästä (Auringosta 149,6 metriä), ja sen yhteydessä on infotaulu.


Maa on toteutettu hieman eri tavoin - teräspallon sijaan se on reikä teräslaatassa. Mallissa on havainnollistettu myös Maan ja kuun etäisyys toisistaan.


Maan läpimitta on 12 760 km (mallissa 12,8 mm). Kuun läpimitta on 3 480 km (mallissa 3,5 mm) ja etäisyys Maasta 384 400 km (mallissa 38,4 cm). Viiva Maan ja Kuun välissä kuvaa valon sekunnissa kulkemaa matkaa (300 000 km). Kannattaa myös huomata, että Auringon malli näkyy Maan mallin luota samankokoisena kuin taivaalla loistava oikea Aurinko!

 

Marsin malli on lähellä Pajamäentietä. Maasta on näköyhteys Marsiin välimatkan ollessa 57 metriä. Marsin ja Auringon mallien välinen matka on 206 metriä. Marsin läpimitta on 6 800 km (mallissa 6,8 mm). Sen keskietäisyys Auringosta on 228 milj. km. (mallissa 206 m). Marsin info lukee Maan opastaulun yhteydessä.

Seuraavaan planeettaan oli sitten jo aavistuksen pidempi matka. Kartan avulla käveltiin Talinhuipun itärinteeseen, jossa Jupiterin malli on n. 817 metrin päässä Auringon mallista (todellinen keskietäisyys on 778 milj. km). (Puut saattaa peittää näkyvyyden).


Aurinkokunnan suurin planeetta on läpimitaltaan 142 800 km ja aurinkokuntamallissa se on 14,3 cm. 


Saturnuksen malli on Pitäjänmäentien varressa Lidlin pihassa 1 444 metriä Auringon mallista kaakkoon (todellinen keskietäisyys Auringosta on 1 426 milj. km).  Kiikarilla voi nähdä Auringon mallille.

 

Saturnus on  toiseksi suurin aurinkokuntamme planeetoista. Sen läpimitta on 120 000 km (mallissa 12 cm. Sen ympärillä on pienistä jääkappaleista koostuva rengas.

 
Kauemmille planeetoille suunnistimme vasta seuraavana päivänä. Ehdimme myös planeettojen lähellä tehdä ja nähdä muutakin, vaikka nyt tässä keskityn ainoastaan Aurinkokuntamalliin. Esimerkiksi Uranus sijaitsee Villa Elfvikin alueella vanhassa paviljongissa. Tietenkin kävimme luontotalossa ja luontopolulla samalla.


Uranukselle on luontopolun varressa oma tienviitta, ja paviljonki on helppo huomata.

 


Uranuksen läpimitta on 52 600 km (mallissa 5,3 cm). Sen keskietäisyys Auringosta on 2 889 milj. km (mallissa 2 864 m). Uranuksen ympärillä on useita kapeita renkaita.

  


Uranukselta ei ole näköyhteyttä Auringon mallille, mutta läheiseltä Laajalahden venesataman laiturilta voi koittaa kiikaroida kohti Patterimäkeä.

Jatkoimme matkaa bussilla, joskin kävelyä kertyi siitä huolimatta. Neptunus löytyy Lehtisaaren länsirannalta sillan viereltä 4487 m päässä Auringon mallista. Infotaulu on sillan päässä, ja planeetalle on siitä matkaa parikymmentä metriä rannan suuntaan. Aurinko näkyy kiikarilla katsottaessa.


 

Neptunuksen läpimitta on 48 600 km (mallissa 4,9 cm). Sen keskietäisyys Auringosta on 4 490 milj. km (mallissa 4 487 m).



Lehtisaaressa kävimme myös uimassa ja pronssikautisella haudalla, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kävellen kohti Plutoa (Vaikka kävelyä tuli taas aika paljon, niin useamman saaren läpi vievä reitti oli kiva mennä jalkaisin maisemia ihaillen).

 

Pluto & Charon on Länsiväylän varressa Hanasaaren liittymän kohdalla olevassa taulussa. Kääpiöplaneettaa ja sen suurinta kuuta edustaa kaksi nuppineulaa, joiden nupit ovat 2,2 mm ja 1,5 mm kokoisia (Pluton läpimitta on 2376 km, ja Pluton kuu Charon on halkaisijaltaan noin puolet Plutosta - 1 212 km). Nuppien etäisyys toisistaan on 20 mm, sillä Charon kiertää Plutoa 20 000 km etäisyydellä. Etsimme betonipylvästä infotaulun läheltä, kun en heti tajunnut, että malli tosiaan oli yhden infolapun alareunan nuppineulanpäät.


Vaikka Pluto on nykyään kääpiöplaneetta, on se historiallisista syistä mukana aurinkokuntamallissa. Tiedot Pluton ja Charonin koosta ovat tarkentuneet viime vuosien aikana ja tästä syystä niiden mallin koko ei vastaa aivan millilleen sitä, minkä kokoisia tiedämme niiden nykyään olevan. Pluton halkaisijan tulisi tässä mallissa olla 2,4 mm ja Kharonin 1,2 mm. Plutolla tiedetään nykyään olevan myös ainakin neljä muuta, paljon pienempää kuuta.

Pluto kiertää Aurinkoa 5,9 miljardin kilometrin etäisyydessä. Mallissa sen etäisyys on 6 102 m.

Vuonna 1992 Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n ja kaupungin yhteistyönä rakennetun Aurinkokunnan mallin on suunnitellut vuosikymmeniä tähtitiedettä harrastanut Leo Sulamaa. 

Tämäkin nähtävyys on ollut minulle tyystin tuntematon, ja kun löysin karttaa tutkiessa vain "Pajamäen Aurinkokuntamallin", en tosiaan tiennyt, mitä menimme katsomaan. Kannattaa varautua planeettojen välisiin etäisyyksiin, katsoa vaikka reitit valmiiksi, etenkin, jos julkisilla kulkee osan matkasta. Myös kiikarit on hyvä varata mukaan, sillä auringon bongailu kauemmilta planeetoilta on ehdottomasti osa elämystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti