Ekaluokkalaisen ollessa kotiopetuksessa, ja uskonnonopetuksen ohjeistuksen ollessa väljä, pääsen toteuttamaan omia metodejani pääsiäisteeman ympärillä. Inspiraatiota haettu Pinterestista.
Pääsiäiskalenterin pohjana käytin meille tarpeettomaksi jäänyttä ikean tuikkualusta, mutta mikä tahansa laudanpätkä tai vastaava käy hyvin, ja voihan tämän pääsiäistien askarrella kartongillekin.
Pääsiäiskalenteri alkaa palmusunnuntaista. Sen maalasin vihreällä, ja koristelin "palmunlehdellä".
Seuraavien päivien osalta oleellisinta on symboliset värit, jotka syvenevät päivä päivältä. Kärsimyksen ja synnin violetti voimistuu ja muuttuu lopulta pitkäperjantaina verenpunaiseksi, hiljainen lauantai mustaksi ja valkoinen ylösnousemuksen myötä kirkkaan valkoiseksi.

Tässä voinee liikuttaa mitä tahansa hahmoa päivittäin. Askartelin kuitenkin nopsaa illalla aivan liian kuivahtaneesta savesta "pyhiinvaeltajan".
Toinen vaihtoehto tuo mukaan lisää pääsiäissymboliikkaa, ja lapset innostuivat tästä tietysti enemmän, kun ideani heille esittelin.

Palmusunnuntaina lapsi voisi koristella pääsiäismunan (tyhjennetyn kananmunan), ja asettaa sen laudalle. Pääsiäismunan edetessä päiviä, se alkaa murtua, ja lopulta perjantaina kuori halkeaa.

Lauantaina pääsiäismuna on pirstaleina. Sunnuntaina lapsi kokee iloisen yllätyksen:
Jeesus on ylösnoussut, voittanut kuoleman.
Viimeisessä ruudussa odottaa ihme, pääsiäisen lahja.

Kananmuna on jälleen ehjä, ja mielellään sisältää kivan yllätyksen.
Hyvää pääsiäisen odotusta!
#pääsiäiskalenteri #hiljainenviikko
#pääsiäiskalenteri #hiljainenviikko
Hei! Tämä on ihana idea kristillisen pääsiäisen opetukseen, kiitos. :) Minäkin tein oman version lapseni etäopetusta varten. Hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle.
VastaaPoistaKiitos paljon, ja todella hieno toteutus sinulla maalauksineen! Mahtavaa:)
PoistaHyvää pääsiäistä! 💙