perjantai 13. heinäkuuta 2018

Lasten meriseikkailu tykkisluuppi Dianalla




Varsinaista perhelomaa odotellessa vein pojat keskiviikkona hieman toisenlaiselle purjehdukselle. 


Purjehtien, soutaen sekä moottorilla liikkuva tykkisluuppi ja 1700-luvun miehistö vei meidät jännälle aikamatkalle. Lapset tuskin malttoivat odottaa, että päästiin astumaan laivaan.



Purjehdus lähti Suomenlinnan Tykistölahden laiturista ja kesti n. 2 tuntia.
Ikään kuin kaupan päälle saatiin taas retkeillä Suomenlinnassa loppupäivä.





Lasten meriseikkailussa tutustuttiin paitsi tykkisluuppi Dianaan, myös yleisemmin 1700-lukuun. Purjehduksen aikana opeteltiin monia Viaporin saaristolaivaston aluksella tarvittavia taitoja, kuten köysien vyyhteämistä ja solmujen tekoa sekä signaalimerkkejä.


Lapset harjoittelivat merimiessolmuja, mutta taisivat tehdä lähinnä erimiessolmuja;)




6-v. pääsi hieman auttamaan purjeiden laskussakin.



Alusta ohjattiin tovi airoin. Reippaimmat matkustajat osallistuivat soutuharjoituksiin. Sen verran hurjilta näytti 8,5 metriset ja parikymmentäkiloiset puuairot, että pienten kanssa jäi tämä kokemus toistaiseksi välistä:) 



Meille osui aivan upea päivä, merellä oli lämmintä ja aurinkoista. Säänmukainen vaatetus onkin tärkeää, että purjehdus menee mukavasti - hatut ja aurinkosuojat kuntoon, ja viileämpää säätä varten riittävästi päälle. Myöskään vesipulloa ei pidä unohtaa!






Daniel heilutteli keltaista lippua järjestäytymisen merkiksi.


Seikkailussa oli hauska ja mukaansatempaava taustatarina. Parasta olikin tarinaan eläytyminen, maisemien ihmettely mereltä käsin, ja välillä kovastikin keinuttavat aallot. Lapsia kiinnosti myös kovasti kaikki mahdolliset laivan varusteet, ja miehistö kertoili mielellään mm. miten kompassi toimii.




Hieno elämys kertakaikkiaan:) Sopii hyvin kaikenikäisille, mutta toki isommat lapset pääsevät paremmin mukaan.


Kiitokset amiraali Chapmanille ja kumppaneille!


2 kommenttia:

  1. Tuo meriseikkaikkailu voisi olla kiva kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä elämys, ja mukavaa ajan vietettä:) Merellä ei koskaan pääse liikaa seikkailemaan:)

      Poista