torstai 26. heinäkuuta 2018

Koivuniemen Herran MuuMaa


Kesälomareissun toinen kunnon elämyspäivä vietettiin lasten omalla maatilalla Koivuniemen Herran MuuMaassa, Merikarvialla. Itsehän olen käynyt täälä joskus päiväkoti-ikäisenä, mutta siitä reissusta muistan mekeinpä vain sen, mitä minulla oli silloin päälläni😂


 

Heti alkuun päästiin koettelemaan rohkeutta - uskaltaako tiimi silittää sonnia!


Hyvinhän me uskallettiin, ja peli aukesi rohkeusleimalla. Koko päivä oli täynnä kivaa ohjelmaa, ja suorituksista saatiin leimoja tiimipassiin. Meillä olikin päivän lopuksi hurja määrä leimoja passissa.




MuuMaassa oli paljon erilaisia eläimiä, ja suurinta osaa sai syöttää ja silittää. Seurattiin myös sikasten syöttämistä ja vilvoittelua.




Kanalakierroksella lapset pääsivät etsimään ja keräämään kananmunia. 



 







Ollaan lasten kanssa pariinkin kertaa käyty lypsämässä leikkilehmää, mutta nyt ensi kertaa lypsättiin ihan oikeaa lehmää. Mukin pohjalle laitettiin kaakaojauhetta, ja maisteltiin sitten lämmin kaakao ihan tuoreesta täysmaidosta.


 

Hyvältä maistui!




 




Maatilajuttujen lisäksi alueella oli muutakin kivaa ja jännittävää tekemistä - mm. Outo onkalo ja merirosvon koti. 



 





Lapset lähtivät sekä traktori- että hevoskärryajelulle.



Hevoskärryajelusta sai kuskille antaa porkkanalantin palkkioksi.




Helteisenä päivänä iloittiin jopa pihan sadettajasta.



Oudompia eläimiä ja jyrsijöitä vintillä.




Uintia kaura-altaassa:)



Kutun lypsyä kokeiltiin myös.

 





Päästiin harrastelemaan keppiheppastelua ja traktoriajelua.




Yksi hauskimmista aktiviteeteista tuntui olevan heinähyppely ja kiipeilyrata.


 

 

Paijattiin yhtä kanakaveria ja toista syötettiin kädestä.




 

Päivän tempauksessa oli naulan takomista.



  




 







Rannalla kahlailtiin ja ihmeteltiin pieniä kaloja, ja sitten grillattiin eväsmakkarat.




Lopuksi vielä maitoa pikkukileille ja talutusta pitkin pihaa.







Oli hauskaa päästä tekemään ja kokemaan ihan itse kaikkea mahdollista maatilameininkiä! Koko päivä oli täynnä toimintaa, eikä ihan parissa tunnissa täältä selviä millään. Vaikka käymmekin paljon kotieläintiloilla, niin MuuMaa on kyllä paljon enemmän. Kannattaa ehdottomasti poiketa kauempaakin!

Aukioloajoista ja lippujen hinnoista tietoa MuuMaan nettisivuilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti