lauantai 17. kesäkuuta 2017

Syreeninkukkamehu


Syreenit kukkivat ja tuoksuvat tähän vuodenaikaan ihanasti. Kauniit ja tuoksuvat kukkaset myös maistuvat ihanalta. Tänä vuonna päätin testata syreenin maun niin mehussa kuin leivonnassakin.

Tässä ohje syreeninkukkamehutiivisteeseen

n. 0,5 l syreeninkukkia
1 sitruuna
1 l vettä
700 g sokeria
15 g sitruunahappoa



Keräsin jokusen kukkaryppään mehua varten. En ikävä kyllä tarkemmin mittaillut määriä, mutta ehkäpä puolisen litraa laitoin mehuastian pohjalle, ja viipaloin yhden sitruunan mukaan.
Muista huuhtoa kukat hyvin ensin.


Keitin litran vettä ja 700 g sokeria kattilassa, kunnes sokeri suli täysin. Sitten kaadoin sokeriliemen kukkien ja sitruunaviipaleiden päälle, ja lisäsin n. 15 g sitruunahappoa ja sekoitin kunnolla. 


Annoin liemen jäähtyä huoneenlämpöiseksi, ja sitten peitin kelmulla sekä laitoin kylmään tekeytymään.


Parin päivän kuluttua siivilöin ja pullotin mehutiivisteen. Säilytä tiiviissä astiassa viileässä. Mehutiiviste säilyy jääkaapissa n. pari viikkoa avaamisen jälkeen.



Tällä ohjeella saa siis mehutiivistettä. Lisää janojuomaan vettä/kuplavettä.


Mehusta tuli oikein ihanan makuista pikamaistiaisen jälkeen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti