torstai 8. elokuuta 2024

Dinosauruksia - ja vähän muutakin - Korkeasaaressa


Korkeasaaressa kävimme juhannuksen jälkeen. Reissuseurana oli mun vanhemmat ja sisko puolisoineen.



Korkeasaaresta olen kirjoitellut ja kuvannutkin tähän mennessä monta kertaa, niin laitan nyt vaan satunnaista kuvaa tämän kesän vierailulta, sekä tietysti hieman enemmän uudelta Dinosaurus-alueelta.




Tultiin eläintarhaan kello 16 jälkeen, jolloin pääsimme sisään halvemmalla iltalipulla. Aikaa oli silti ihan sopivasti kierrellä, etenkin, kun puisto on jo ennestään tuttu. Aikataulutetusta ohjelmasta osallistuttiin ainoastaan illan viimeiseen kissalaaksokierrokseen.

 



Kesäkuussa avatut jura- ja liitukauden alueet oli meille nyt tärkein syy tulla eläinten saarelle (siis seuran lisäksi). Etenkin esikoinen fanittaa Jurassic -teemaa täysillä, ja haaveilee omasta dinopuistosta, niin tämä oli ehdottomasti nähtävä.


Dinopuisto oli kiva rajattu alueensa ravintola Pukin edestä Karhulinnalle kulkevan tien varrella. Sinne pääsee normaalilla Korkeasaaren sisäänpääsylipulla - ei tarvi siis pulittaa lisähintaa eikä toisaalta pääse myöskään erikseen vain dinopuistoon. Dinosauruksia pääsee katsomaan 20.10.2024 asti Korkeasaaren aukioloaikojen mukaan.


Aidonkokoiset, liikkuvat ja ääntelevät dinosaurukset ovat Dinosauriosmexicon tuottamia ja olleet aikaisemmin esillä vain parissa tiedekeskuksessa. Dinosaurukset eläintarhassa ei ole meille mikään uusi juttu sinänsä. sillä esim. Italiassa Natura Viva -eläintarhassa oli oma sukupuuttoalue, jossa oli dinosauruspatsaita. Ne eivät kuitenkaan liikkuneet tai äännelleet. Korkeasaaressa dinoja on lähes kolmekymmentä, ja ne on luotu perusteellisen tutkimuksen pohjalta.



Nepsylapsen vanhempana osaan myös arvostaa sitä, että dinot ei ääntele ja liiku jokaisen päivän ensimmäisen tunnin aikana (klo 10-11). Eli jos kaipaa vähäisempiä aistiärsykkeitä, niin kannattaa ajoittaa vierailu sen mukaan.


 

Kuvaparista voi huomata patsaiden liikkeen.




Esillä oli niin pieniä kuin suuriakin hirmuliskoja.





Dinopuisto on hurjista asukeistaan huolimatta täysin turvallinen.



Jos esikoinen rakastaa dinosauruksia, niin kuopus sen sijaan viehättyy avaruuden asioista. Hänen lemppariasiansa näyttelyssä olikin tämä infokyltti tuhoisasta asteroidista, joka muutti elämää maapallolla ja hävitti suuren osan dinosauruksista.





 


Näyttely oli sopivan kokoinen ja tiivis, tietoakin oli kivasti esillä. Teema oli läsnä myös muualla puistossa, ja se oli mielestäni tosi kiva lisä.




 

Dinosaurukset on varmasti hyvä vetonaula, ja toivottavasti näyttely herättää monissa myös ajatuksia sukupuutosta, uhanalaisista lajeista ja ilmastokriisistä.


Dinosaurukset hävisivät, sillä niillä ei ollut aikaa sopeutua nopeaan olosuhteiden muutokseen. Nyt luonnon monimuotoisuus vähenee ihmisen toiminnan vuoksi. Jokainen voisi miettiä omaa rooliaan / mahdollisuuttaan vaikuttaa siinä.


Näyttelyn lopusta napattiin mukaan puuhavihkot, ja niihin oli kiva palata kotona.






Muualla puistossa teema näkyy myös monin paikoin. Dinosaurusten jäljillä mietitään, miten elämä maapallolla sopeutuu muutoksiin ja mitkä nykyeläimet polveutuvat hirmuliskoista sekä verrataan eläinten ja dinosaurusten ominaisuuksia.


 


 



Saukko oli päikkäreillä.




Laivarannassa on esillä dinosaurusten kalloja.



Lopuksi tosiaan seurattiin opastus kissalaaksossa ja tavattiin tiikeri aika läheltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti