perjantai 14. lokakuuta 2016

Hääpäivälahja vanhemmille

Järjestettiin sisarusporukalla äidille ja isälle mukava yllätys hääpäivän kunniaksi. Alunperin vähän pienempää esim. esinelahjaa mietittiin, mutta kun ei vuosikymmeniä yhdessä eläneille oikein mitään merkittävää keksi, niin päädyttiin elämykseen.

Muistui mieleen kertomukset ensimmäisen hääpäivän kulusta, kun silloin ei pahemmin juhlittu tai hotelliin menty. Meinattiin ylläriksi viedä heidät hotelliin kotipaikkakunnalla, mutta kun sopivaa ajankohtaa ei kuitenkaan saatu järkättyä, niin ajateltiin, että hotellilahjakortti jonnekin muualle kuin kotikulmille voisi olla kiva.

Mietittiin siinä sitten eri kaupunkeja ja hotelleja, ja ehdotin Helsingistä Hotel Katajanokkaa. Olen vasta "löytänyt" sen, ja pistänyt merkille itseäni kiinnostavana paikkana. Rakennus toimi alun perin lääninvankilana ja tutkintavankilana, joten kiltin ihmsen harvoja mahdollisuuksia yöpyä vankilamuurien sisäpuolella.:D

Heitin vielä vitsillä, että tämä vankilahotelli olis hyvä, kun elinkautista ovat muutenkin kärsimässä. Vitsi oli sen verran osuva, että sillä mentiin. Hain lahjakortin paikanpäältä ja nappasin kalterinpätkiä seuraksi. Kortin askartelin teeman mukaiseksi. 



Siskot auttoivat sen kanssa, mitä korttiin kirjoitettiin. Popedan "Tahdotko mut tosiaan" sopi niin sanavalintojen puolesta kuin ihan siksikin, että kotikaraokeharrastuksen myötä tämä laulu varmasti on parille tuttu. 



Tahdotko mut tosiaan suhteeseen vakavaan
Pitkin polkuu poloista rinnallasi tarpomaan
Elinkautistani seurassasi päivästä päivään lusimaan
Aamuteesi kanssas jakamaan?



Vitsi oli hauska myös lahjansaajien mielestä, ja he yllättyivät kovin muistamisesta. Ihana pako arjesta odottaa sen ansainneita!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti