Hanami 2016

Sunnuntaille luvattiin sadetta, ja tiesimme kirsikkapuiden pudottaneen lehtensä, joten meinattiin jättää tänäkin vuonna Hanami väliin. Viime keskiviikkona oli Viikissä lehdet maassa, joten kukinnasta myöhästyttiin selvästi.


Hanami, eli kirsikkajuhla järjestettiin Roihuvuoren Kirsikkapuistossa.


Kirsikkapuistossa ja Japanilaistyylisessä puutarhassa on noin 240 kirsikkapuuta, joten näky kukinta-aikaan on varmasti ihana. Roihuvuori on meiltä nähden sen verran hankalalla sijainnilla, niin ei olla aikaisemmin puistossa käyty. Ensi vuonna on kuitenkin pakko nähdä se kukkaloistossa. Kukinta kestää normaalisti säästä riippuen vajaasta viikosta reiluun kahteen viikkoon, joten kukkien tilannetta kannattaa seurata tarkasti, jos haluaa ajoittaa vierailun kauneimpaan aikaan.

Keli sunnuntaina oli ennustusten vastaisesti kauniin aurinkoinen, ja tuulettomina hetkinä jopa paahtava, niin päätettiin käydä tarkistamassa Roihuvuoren Kirsikkapuisto alkuillasta, samalla, kun vietiin tytärpuoli kotiin. Varsinainen juhlaohjelma jäi meiltä näkemättä myöhäisen aikataulun vuoksi, mutta kierrettiin puisto ja mentiin tutustumaan japanilaistyyliseen puutarhaan, joka todella oli käymisen arvoinen paikka.


Nyt ihailtiin lähinnä terälehdettömiä puita. Mimin asu on oikeastaan tyyliltään kiinalainen, mutta juuri sopivan sointuva näihin maisemiin. Toimme sen pari vuotta sitten hänelle tuliaisiksi Ranskasta. Puistossa näkyi paljon ihmisiä pukeutuneina teeman mukaan japanilaisiin asuihin tai erilaisiksi hahmoiksi, joten näkemistä oli siltäkin osin.

Ostettiin lapsille uusi lemmikki, Mikael nimesi sen Lankoksi.
 

Japanilainen puutarha on jaoteltu neljään pienempään osaan, ja osat on nimetty "neljän eläimen" mukaan. (kts. Neljä eläintä)
Ensin tutustuimme Valkoisen tiikerin puutarhaan.

 




Lasten perässä kulkiessa en ole ihan varma, miten nämä osat jaottui, mutta toisena tutustuimme Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhaan.

 
 
Kolmanneksi Punaisen fenix-linnun puutarha.


Ja viimeisenä ehkä eniten minun mieleeni ollut Mustan kilpikonnan puistometsä.

 


 
Ihastuttava puutarha, etenkin sielä kannattaa käydä. Lapset tykkäsivät kauheasti, kun oli erikoisia siltoja, kiviä ja kallioita... Myös ilman lapsia voisi olla mukava piipahtaa rauhoittumassa tuola. Ihania luonnonelementtejä sointuisasti pienellä alueella. Etenkin ensi keväänä kannattaa muistaa käydä siis Roihuvuoressa, mutta toki Japanilaistyylisessä puutarhassa on kukkivan kirsikan lisäksi paljon muutakin katseltavaa. Läheisyydessä oli myös leikkipuisto, jossa emme ehtineet tällä kertaa leikkiä.

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.