keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Pääsiäisjuttuja vuosien varrelta: pääsiäisherkkuja pöytään sekä lahjaksi

Ajattelinpa tehdä koostemuotoisen postauksen pääsiäisherkuista, joilla saa kivat jälkkärikattaukset, herkulliset kahvipöydän tarjoilut taikka vaikka pääsiäislahjat läheisille.

Ihan kaikkiin ei ole varsinaista reseptiä, sillä keräsin kuvia useamman vuoden takaa, enkä aina ole kirjannut ohjeita ylös. Mutta inspiraationa ne voivat silti toimia.


 Jos haluat tarjota nopeat ja helposti valmistuvat herkut, jotka kuitenkin ovat näyttäviä, niin "töhnämunat" ja vaikkapa "linnunpesät" ovat oiva vaihtoehto.



Esimerkiksi sitrus- tai fazerinamousse sopii kivasti kindermunan täytteeksi. Erilaisia täytevaihtoehtoja löytyy paljon nettihaulla.


"Töhniksetkin" voi koristella vaikka miten. Itse käytin yllä värisokeria ja sokerimassasta tehtyjä lehtiä. Keksimurulla päästään yhä lähemmäs kesäfiilistä.


 


Ja toisaalta valkea rahkatäyte sekä puolikas persikka taikka hedelmäsose, niin isompaan muonankuoreen tehty jälkkäri näyttää lähes aidolta kananmunalta.



Linnunpesät on kiva ja sievä herkku, jossa yhdistyy suolainen ja makea.


Paloittele suolatikut sopiviksi paloiksi, ja sekoita sulaan suklaaseen. Tumma- ja maitosuklaa tekisi pesistä tietenkin aidomman näköisiä, mutta tällä kertaa hain erityistä hempeyttä näihin, ja käytin valkosuklaata. Painele seosta minimuffinivuoan pohjalle ja reunalle. Laita päälle muutama suklaamuna. Laita jääkaappiin jähmettymään. 


Pääsiäismunilla on välillä koristeltu pääsiäisen kakkujakin.

 



Mignon-munia koristelen välillä pääsiäislahjaksi rakkaimmille.

 

Pupukoristeiset karkkipurkit on myös kiva pääsiäislahja.




Hassut puput on myös välillä pääsiäiskattauksissa. Joskus pupu kylpee munasammiossa ja joskus on rähmällään istutuksissa. Jälkimmäiset olivat ekaluokkalaisen etäkoulutehtävä, ja nämä tosiaan kivoja tehtäväksi lasten kanssa.



Jänökakulla juhlimme samalla kuopuksen puolivuotispäivää ja esikoisen 7-vuotissynttäriä.


Pupujen ja munien lisäksi kukkaset pääsee usein pääsiäispöytään.


Meillä on ollut niin aitoja kukkia kuin sokerimassasta tehtyjä.


Kukkien lisäksi aika klassikko on myös sitruuna. Tähän juhlavaan sitruunajuustokakkuun on ohje tässä.


Pääsiäiseen on meillä kuuluneet myös pullat. Sahramilla maustetut keltaiset pullat on leivottu mm. linnun mallisiksi solmuiksi.

 


 

Ja mitähän vielä, munien, pupujen, tipujen, kukkien yms. lisäksi? No vaikka yksisarvinen? Ei vaan, yksisarviskakku meni ystävän tyttären synttäreille aikoinaan, mutta sen sijaan kristillinen teema kuuluu meillä pääsiäispöytään vahvasti.


Joskus tuli tehtyä ristikumpu tyhine hautoineen kakuksi, mutta lähes vuosittain teemme lasten kanssa tyhjä hauta-leivoksia.



 

Tykkään tehdä kaikenlaisa perinnejuttuja niin meiltä kuin maailmalta, ja tässä yksi sellainen. Ristipullien ohjeeseen tästä.


 

Kulitsa on pullamainen kakku, jota perinteisesti syödään pashan kanssa. Ohje tässä.


Pashan ohje ja erilaisia koristeluideoita löydät klikkaamalla tästä.


Ja sitten suomalainen happamattoman leivän vastine, mämmi. Siihen on myös resepti tässä.


Mikä on sun lemppari pääsiäisherkku? 
Entä löytyykö näistä ideoita sun pääsiäispöytään?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti