tiistai 19. huhtikuuta 2022

Mämmi


Mulla on ollut monta vuotta aikomus tehdä itse mämmiä, mutta mielikuva vaivalloisesta ja aikaa vievästä perinneherkusta on aina siirtänyt kokeilua. Nyt viimein sain aikaiseksi napata kaupasta paketin ruismallasta, ja niin se oli ryhdyttävä tuumasta toimeen.

Ja hyvä niin, eikä vaiva ollut kovinkaan suuri - aikaa toki meni runsaasti seoksen imeltyessä.

 

Mämmin valmistukseen tarvitset:


500 g mämmimaltaita (ruismaltaita)

750 g ruisjauhoja

3 l vettä

1-2 dl siirappia

3/4 tl suolaa

1 rkl pomeranssinkuorta


Lisäksi varaa hieman ruisjauhoja imellytysvaiheita varten ja sokerivettä (2 osaa vettä, 1 osa sokeria) paistamisvaihetta varten.


Sekoita ruismaltaat ja ruisjauhot keskenään ja kuumenna isossa kattilassa n. litra vettä (poreilevaksi, ei kiehuvaksi). Ripottele kuumaan veteen hyvin sekoittaen mallas-jauhosekoituksesta n. 250 g. Ripottele seoksen pinnalle vielä hieman ruisjauhoa, peitä leivinliinalla ja anna imeltyä lämpimässä n. 1,5 tuntia (voit pitää vaikka 50-asteisessa uunissa).

Kun seos on imeltynyt puolitoista tuntia, kuumenna jälleen vettä n. puoli litraa ja lisää seokseen, kuten myös n. 250 g jauho-mallassekoitusta. Sekoita hyvin, lisää taas hieman ruisjauhoa pinnalle, peitä liinalla ja anna imeltyä n. tunti.

Tunnin kuluttua, toista edellinen vaihe, eli lisää puoli litraa kuumaa vettä ja 250 g jauho-mallasseosta, sekoita hyvin, ripottele jauhot ja peitä jälleen tunniksi imeltymään. Toista vaihe, kunnes jauhoseos loppuu.

Viimeisen imellytyksen jälkeen mämmiseoksen pitäisi olla löysän puuron vahvuista - lisää tarvittaessa jauhoja. Mausta seos siirapilla, suolalla ja jauhetulla pomeranssinkuorella. Keitä seosta sitten koko ajan sekoittaen n. 10 minuuttia (varo, ettei pala pohjaan). Maista ja mausta lisää tarvittaessa.


Jäähdytä mämmiseos kylmässä vesihauteessa ja nosta peitettynä jääkaappiin yöksi.


Seuraavana päivänä jaa mämmiseos mämmituokkosiin tai uuni- tai foliovuokiin max 5 cm paksuiseksi kerrokseksi (vuokaan kannattaa jättää hieman kuohumisvaraa). Lisää päälle n. 2 rkl kylmää sokerivettä kuorettumisen estämiseksi. Paista mämmiä 125 asteisessa uunissa n. 4 tuntia.


Nauti jäähtynyt mämmi kerman, maidon taikka vaniljakastikkeen kanssa.
Säilytä mämmiä peitettynä jääkaapissa - parhaimmillaan se on parin päivän kuluttua valmistuksesta.

2 kommenttia:


  1. Mämmi valmistuu näistä aineksista:


    500 g mämmimaltaita

    1 kg ruisjauhoja

    3,5 l vettä

    1-2 desilitraa siirappia

    1 teelusikallista suolaa

    2 teelusikallista jauhettua pomeranssinkuorta


    Valmistusohje:
    Sekoita ruismaltaat ja ruisjauhot kuivina valmiiksi kulhossa. Kuumenna vesi kattilassa noin 70 asteiseksi. Sekoita valmiiksi kulhossa sekoitettu mallas-jauhoseos vähitellen ja koko ajan sekoittaen 70 asteiseen veteen.

    Laita mämmiseos noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja anna imeltyä noin 4 tuntia. Sekoita mämmiseosta imeltymisen aikana 3-4 kertaa. Maistamalla voit seurata imeltymisen edistymistä.

    Lisää imeltyneeseen mämmiseokseen suola ja jauhettu pomeranssinkuori. Lisää siirappi. Sekoita tasaiseksi. Tässä vaiheessa mämmiseoksen tulisi olla hiukan liian sakeeaa, niin että se voitaisiin notkistaa kuumalla vedellä.

    Laita mämmiseoskattila liedelle - sekoita koko ajan - ja kuumenna varovasti niin että mämmiseos alkaa kuplimaan ja anna kuplia varovasti ja koko ajan sekoittaen noin 10 minuuttia. Siirrä mämmiseoskattila sivuun ja anna siesoa noin 15-30 minuuttia välillä sekoittaen.

    Laita mämmiseos mämmin arvolle sopivaan korkeareunaiseen lasiseen tai keraamiseen uunivuokaan. Lisää pinnalle kuorettumista estämään muutama ruokalusikallinen siirappivettä - paistamisen aikana voit lisätä pinnalle siirappivettä vielä kerran.

    Paista aluksi noin 170-190 asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai niin että mämmiseos alkaa kuplimaan. Kun mämmiseos alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila noin 130 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa täysiä vuokia. Näin mämmiseos ei kuivu eikä korppuunnu ja saat erinomaisen mehevän mämmin.
    Paista mämmiä noin 4 tuntia.

    Mämmi on parhaimmillaan kun se on seisonut peitettynä viileässä noin 3 päivää.

    Tarjoile mämmi kerman tai maidon ja sirotesokerin kanssa tai vaniljakastikkeen kanssa tai appelsiinikuorihillon kanssa. Kermavaahdon ja eri sopivien lisukkeiden kanssa saa erilaisa "lisukeasetelmia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisin testata tätä ohjetta keväällä :)

      Poista