perjantai 7. tammikuuta 2022

Kanneltalolla näyttely tunteista sekä autojen hautausmaa


Kannelmäessä Kanneltalossa on vielä pari päivää ihastuttava tunnenäyttely "Minä tykkään nyt!". Elämyksellinen taidemaailma kutsuu sukeltamaan tunteisiin ilosta pelkoon ja surusta vihaan sekä tykkäämiseen.


Kirjava ilo - Leikkiä ja lempivärejä.

 

Iloisena olo on höyhenenkevyt.


Moniaistinen näyttely perustuu Eppu Nuotion ja Liisa Kallion kirjaan. Minä tykkään nyt -kirjan tunteista viisi – ilo, suru, viha, pelko ja tykkääminen – ovat saaneet oman kohtauksensa näyttelyssä.



Ilonpisaroita.

 

Sininen suru - Kuinka painava on surun helminauha?

 

 

Näyttelykokonaisuutta on ollut rakentamassa yli 20 taiteilijaa ja tekijää. Alkuperäistuotanto: Kulttuuritalo Valve, Valveen sanataidekoulu, Oulun kaupunki


Myös vihalla on oma osionsa näyttelyssä.

 



Tunteiden tutkimusretki on myös tunteiden käsittelyä. Pelon tunnelista kuljettiin rohkeasti läpi.




 

Vaaleanpunainen tykkäys ja täydelliset treffit. 
Rakkauskulmassa oli "pussauskoppi" ja paljon muuta hempeää.

 


Aakkosellinen tykkäyshakemisto sisältää hakusanoja liki kahdeltasadalta eri-ikäiseltä sanataiteen ystävältä.

 


Toiminnallisessa näyttelyssä on myös runosanoja - voit kirjoittaa oman runon tunteista.

 

Näyttely on avoinna Kanneltalon aukioloaikoina, perjantaina klo. 18 saakka ja lauantaina klo. 16 asti. Maksuton.

 

Kanneltalon ympäristössä on nyt myös Lux Helsingin myötä Anne Roinisen Car Show - valotaideteos.

 


Car Show on eräänlainen autojen hautausmaa. Ne ovat mekaanisia aaveita, hylättyjä, menetettyjä objekteja toiselta aikakaudelta.

 




Car Show esillä Kanneltalon ympäristössä 09.01. asti klo. 17-22. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti