sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Lapsimessut 2019

Lapsimessut 2019 on takana päin, ja tällä kertaa päällimmäisenä jäi mieleeni tungos. Ei sillä, että kokemus olisi ollut niin negatiivinen - kaikkea kivaa päästiin tekemään ja kokeilemaan.


Neljän lapsen kanssa (joista yksi vaunukansalainen) lapsimessuilla ei vaan liene rentouttavin tilaisuus hypistellä kiinnostavia tuotteita ja bongailla tarjouksia. Toki jonkun ostoksen ehdin vaivihkaa tehdä, mutta lähinnä vasta kun pahin tungos alueella ehti helpottaa. 


Monille leikki- ja tuotepisteille jonot olivat pitkiä, eikä ihan kaikkea kivaa sitten voitu jäädä odottelemaan. Paljon saatiin kuitenkin kivoja kokemuksia, ja ne nyt lähinnä jäikin mieleen.


Kalastusharrastus kiinnostaa, ja hyvin saatiin pisteeltä infoa poikien onkiessa saavista. Ahti antoi kalaonnea.

 

Retkialue antoi tarpeellisen hengähdyspaikan. Lapset laavulle ja tutkimaan luonnonmateriaaleja, itse sain retkieväsvinkkejä yms. ja mikä tärkeintä, tarpeellisen tauon ihmismassan mukana vyörymisestä.


 


Lapset olivat onnessaan Star wars -hahmoista. Muut maskotit yms. ei enää niinkään kiinnosta, mutta nämä herättivät ihastusta.

 


Figuurimaalausta isommille lapsille, nuorempien kanssa kävin sillä välin legopuolella.


 

Lemmikkimessut oli samaan aikaan, ja siellä rapsuteltiin koiria ja ihmeteltiin monenmoisia muitakin eläimiä. Mikael ihastui siihen, miltä käärme tuntuu, mutta papukaija olalla ei ollut yhtä mukava. Elämys silti:)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti