maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus maalla

Reissattiin melkein koko perhe mummolaan "maalle". Reissu oli kokonaisuutena ihana, lapset oli hyväntuulisia ja automatkatkin sujui mukavasti. Nähtiin paljon sukulaisia, ja toivotettiin onnea uusiin koteihin... Lapset pelasivat innoissaan palloa ulkona, temppuilivat slackline-liinalla, seurustelivat ja leikkivät sukulaisten kanssa, jahtasivat kissoja ja söivät hyvin! Meillä ei tällä hetkellä itsellämme grilliä olekaan, joten saivat harvinaista herkkua, kun grillattiin lohta (ja toki myös makkaraa). Uudetperunatkin oli haettu juuri lähiviljelijän pellosta.


Tuliaisiksi vein mummolaan melkein valmiit kakut. Täyttö ja koristelu uupui, joten nopeasti valmistin loppuun paikanpäällä. Täytekakkuun tuli raparperihilloke-rahkatäyte ja tuoreita mansikoita. Koristelussa testasin sokeripaperia ensi kertaa. Sellaisenaan maku oli hyvinkin pahvinen, mutta onneksi se kakun päällä hetken kostuttuaan oli täysin huomaamaton. Jopa helposti leikattava. Kokonaisuutena parempi kuin joskus testaamani vohvelikuvat.




Juhannushalko, kääretorttu, jossa omena-mascarponetäyte. Kuorrute on tuorejuustokreemiä, ja raidat mustaa candy meltsiä.



Mikael pääsi papan kanssa tekemään vihtoja juhannussaunaa varten. 

 

 

Tärkeä apu oli kyllä poijasta;)



Ja ei kun saunomaan! 

 

Itse saunasta ei nyt ole kummosia kuvia, koska sielä on tapana olla aika "vähissä vaatteissa";) Mutta on kyllä ihana etuoikeus tämä meidän pirttisauna. Ensinnäkin, parempia löylyjä ei olekaan. Ja mikä tunnelma - mennä yhdessä ulkorakennussaunaan, lyödä klapeja kiuaspesään, vihtoa hämärässä pihkantuoksuisessa löylyhuoneessa...Ja sitten sekoittaa pesuvesi padassa keitetystä kuumasta, ja kaivosta nostetusta kylmästä vedestä... Siitä sitten, jos kelit sallii, saa lapset kuivatella itsensä ulkona kirmatessaan. Kyllä kesä kuivaa!



Vaikka nyt ihan pintaraapaisun kirjoitin meidän juhannuksesta, niin yksi kohokohta on vielä esitettävä. Pikkusiskon puoliso vei meitä vähän vesille. Ehdottomasti parasta Mikaelin (3-v.) mielestä! Miksu puhuikin laivasta, vaikka pieni ruuhihan se vain oli, jolla Bluuminjärveä soudeltiin;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti