maanantai 22. kesäkuuta 2015

Leikkipuisto Linnunrata

Helsingissä on toki paljon maksullisia ja maksuttomia kohteita, joihin lapsiperheet voivat tehdä mielekkäitä päiväretkiä, mutta yksi turhaan väheksytty kohde on leikkipuistot. Asun itse vasta toista vuotta Helsingissä "lapsellistumisen" jälkeen, joten tämä leikkipuistokulttuuri on minulle uutta. Olen onnekas, että ihan naapurissa on hyvä leikkipuisto ja aktiivista toimintaa, lapseni saavat osallistua puistoruokailuun vaikka joka arkipäivä, ja tapaamme sielä muita alueen lapsia perheineen.

Emme ole juurikaan muissa kaupungin puistoissa vierailleet, mutta yksi erityinen leikkipaikka tuli jossain netissä vastaan, ja erottui joukosta siinä määrin, että päätin viedä muksut sinnekin leikkimään joku kaunis päivä. Nimittäin leikkipuisto, jossa on eläimiä! Lampaita, kanoja ja kani. Ja kyseessä on tietenkin leikkipuisto Linnunrata Suutarilassa, melko lähellä.

Joku kaunis päivä oli viimeviikon torstai. Ei se oikeastaan niin kaunis ollut, mutta eipä ennusteisiin voikkaan luottaa. Sadetta tuli vain vähän, ja melkein ehdittiin alta pois. Viileetä oli koko ajan. Mutta oli kivaakin. Mukavaa vaihtelua, ihanan idyllinen ympäristö ja vilkas puisto.






Rouva Trap ja karitsat Unelma ja Aarre


Kanat: Ansa, Regina, Siiri ja Emmi


Elvis 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti