torstai 17. kesäkuuta 2021

Havusuola

 

Havusuolaa teet helposti kuusenkerkistä ja vaikkapa merisuolasta. Itse käytin karkeaa merisuolaa, mutta se hienoutui tehosekoittimessa kerkkien kanssa 


Hienostunut metsäinen ja hieman sitruksinen maku sopii oivallisesti esim. kala-, kasvis- ja miksipä ei vaikka kesän grilliruokiin. Nätti purkki koristaa myös juhannuspöytää, ja suolaa voi ripotella hieman vaikka uusien perunoiden päälle.


Havusuola on mainio kesälahja. Me teimme opettajille, hoitajille sekä avustajille omat pienet purkit, ja lisäksi vein mummolaan yhden purnukan. Ja koska yhdet tuparitkin on tiedossa, ja suola on perinteinen tupaantuliaislahja, niin yhden havusuolapurkin annan uuden talon onneksi.


Havusuolaa ei tarvitse tehdä edes nuorista kerkistä, vaan vanhemmatkin käy. Vielä vaaleat tosin luultavasti värjäävät suolan kauniimman vihreäksi. Lopputuloksen ei myöskään tarvi olla näin hienoa, vaan karkeampi käy hyvin ruokien maustamiseen.

Itse käytin ehkä n. viisi desiä kerkkiä ja n. 500 g karkeaa merisuolaa. Huuhdoin ja kuivattelin kerkät ensin, jonka jälkeen sekoitin ja hienonsin ainekset tehosekoittimessa. Kerkissä on tietenkin jonkin verran kosteutta, niin sekoitetun suolan annoin vielä kuivua ennen purkittamista, jotta se ei paakkuunnu.


Sain perheen metsästä kerättyä sopivasti kuusenkerkkiä, joten laitoin myös siirappia valmistumaan. Mitkä on sun parhaat kerkkäreseptit?


"Jotta ruokaa riittäisi, ja jotta se säilyisi".
Perinteiseen lahjaan saa hieman omaa twistiä maustamalla suolan itse.

(Ja huomiona jälleen, kerkät eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin - kerääthän siis vain omilta mailta tai maanomistajan luvalla.💚)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti