perjantai 4. tammikuuta 2019

Vuosaaren joulupolku


Päivitelläänpäs pitkästä aikaa meidän menoista:) 
Arjessa on muut asiat nyt kärjessä, joten blogi-päiväkirja raahaa kovasti jäljessä. Muutama kiva tapahtuma on kuitenkin syytä mainita omissa listauksissa tulevia vuosia ajatellen, joten vaikka ei enää olekaan ajankohtaisia, niin lisäilen lyhkäiset jutut silti.

Aloitan Vuosaaren joulupolulta.  


Kylmä sää meinasi jumittaa meidät kotiin, mutta onneksi lähdettiin siitä huolimatta luontoretkelle Uutelaan.


Luontopolku on aivan ihana jo sellaisenaan, ja nyt se oli täynnä kaikkea jouluista hauskaa. Oli tehtäviä ja kisailua ja muutakin hauskaa.


 


Joillain rasteilla olisi voinut osallistua kisailuun/arvontaan tms. mutta meillä kun ei ollut kynää mukana, niin ei sitten osallistuttu kuin omaksi iloksi:)


 


 

Uutelan kaunis luonto on kyllä retkeilyn arvoinen ilman järjestettyä ohjelmaakin. Me ei olla tätä reittiä kuljettu aikaisemmin kokonaan, mutta uudestaan tullaan varmasti.

 


 



 
 

Lasten lempparirasti oli aivan ehdottomasti kajakkiliukumäki. Onnessaan rymistelivät kalliolta alas kajakissa:D

 





Luontoa ja taidetta, siinä omat lempparini!



Vapaa virta -ympäristötaideteos oli hurjan hieno. Äänet täydensivät kokemuksen.





Taukopaikalla päästiin kokeilemaan koiravaljakkoajelua, ruokkimaan alpakoita ja tapaamaan joulupukkia. Lisäksi alueella oli teatteria ja temppurataa, vaahtokarkkien paahtamista ja ties mitä muuta.
 

 



 



 


 


Matka jatkui vielä, ponikärryajelulla ja vaipanheitolla mm.

 
 

Hurjan kiva ulkoilupäivä kylmästä tuulesta huolimatta, ja paljon kivaa järjestettyä ohjelmaa. Kannatti käydä! 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti