maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulun tunnelmaa Lastentarhamuseossa


Kävimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa Lastentarhamuseossa, ja melko varmasti käymme toistekin. Ihanan leikkimyönteinen museo tarjosi tällä kertaa myös monen moista pientä askaretta joulun hengessä.


Heti alkuun tonttu kirjasi lasten toiveet ylös.


Kiipesimme kolmanteen kerrokseen leikkimään ja askartelemaan. Lapset askartelivat suloiset ja perinteiset karjalan käet:




Askartelun lisäksi museossa pääsi leikkimään mielin määrin. Se olikin ihan lempparijuttu.












Pojat askartelivat hauskat lumilyhdyt sokerista. Kotona laitettiin valmiisiin sokerilinnoihin led-tuikut.











Alakerrassa leikittiin vielä kauppaa ja keittiötä.






Puhuvan pullan kahvilassa juotiin mehut ja syötiin hauskat puhuvat pullat!





Ennen lähtöä pojat piirsivät vielä tärkeäksi kokemansa yksityiskohdat käillensä.




 Luukut ja äänet herättivät kiinnostuksen tutkia karttaa intensiivisesti! 


Meillä jäi kyllä nyt leikit kesken, ja jatketaan niitä vielä joskus!
Päivä tarjosi myös piparinpaistoa ja kynttilänvalua, jotka missattiin. Lisäksi pojat eivät ikäväkseni malttaneet jäädä laulamaan joululauluja.

Suosittelen joulutapahtuman lisäksi vierailemaan lastentarhamuseossa sen normaaleina aukioloaikoina, ihmeteltävää riittää varmasti ilman erityisohjelmaakin.

Museo on normaalisti avoinna keskiviikkoisin kello 12-18.
Pääsymaksu 4 euroa, opiskelijat ja eläkeläiset 2 euroa. Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti