sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Syysfiiliksiä kurpitsapellolla


Vantaalla Peräjänkulmalla on ainutlaatuinen mahdollisuus poimia Halloween-kurpitsat suoraan pellosta. Sadonkorjuuaika on alkanut, ja kurpitsaa löytyy monen muotoisena ja -kokoisena.

 

Kurpitsakauppa.com:in valikoimaan kuuluu suosittuja amerikkalaisia Halloween-kurpitsalajikkeita. Kaikki Halloween-lajikkeet ovat myös herkullisia ruokakurpitsoja. 
Me menimme ostamaan muutamaa kurpitsaa, ensisijaisesti kurpitsalyhtymateriaaliksi. Pariin otteeseen olen kokeillut kurpitsapiiraan tekoa, mutta jospa tällä kertaa kokeilisi askartelun yhteydessä jotain ruokaisampaa herkkua!

 

Voisihan sitä ajatella, että on aivan sama hakea askartelukurpitsat lähikaupasta. Minusta on kuitenkin eri asia maksaa vain siitä, että saadaan kotona tehdä kurpitsoihin reikiä. Kohtuulliseen kilohintaan sisältyi nyt aivan erityinen elämys. Ei se ole se lopputulos, vaan se matka, mikä merkitsee. Etenkin kun sen tekee yhdessä.
Me mentiin ensisijaisesti fiilistelemään kurpitsapeltoa. Bonuksena se, että saatiin ostaa kotiinviemiseksi ihan itse valitut ja pomitut kurpitsat!

 


Fiilis olikin ihana. Tuli kamalan tervetullut olo! Henkilökunta oli niin iloista ja ystävällistä, että tekisi mieli mennä uudestaan, vaikka tuskin tarvetta onkaan!:)

 




Amerikkalaiset ruoka- ja Halloween-kurpitsat kasvavat Vantaanjoen kulttuurimaisemassa kivenheiton päässä Helsingistä. Vastaavaa kurpitsavalikoimaa ei muualta Suomesta löydy, joten ihmeteltävää lasten kanssa riittää. Pojat ihastuivat paitsi jättimäisiin kurpitsoihin (jotka tosiaan tavitsivat kottikärrykyytiä), myös aivan ihanan suloisiin pieniin kurpitsoihin, jotka näyttivät aivan maassa kasvavilta appelsiineilta.



 



 

Tunnelmallisessa kurpitsakaupassa navetan ylisillä oli tarjolla myös kurpitsakeittoa, jota olisi toki ollut ihana maistaa. Mikäli emme olisi olleet suht tiukalla aikataululla liikkeellä, niin keiton lisäksi olisi paistettu tikkumakkaratkin lasten kanssa. Ihanasta maalaisfiiliksestä pientilalla olisi kyllä nauttinut pidempäänkin.




Sitten punnittiin ja maksettiin omat ostokset. Jokainen, myös kappalehinnalla myytävä minikurpitsa piti punnita, kun se oli lapsista niin jänskää!


Ihana elämys! Tsekatkaa ihmeessä Kurpitsakauppa.com (itse bongasin Facebookin kautta), ja tapahtumat: Pellolle pääsee nyt lokakuussa viikonloppuina ja iltaisin, kunhan satoa riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti