torstai 5. lokakuuta 2017

Pehmojen yöpyminen kirjastossa


Viime perjantaina veimme lasten kanssa heidän rakkaat pehmot yöseikkailulle kirjastoon.
Meillä on jo aikaisempi kokemus takana (lue tästä), ja lapsilla oli hyvät muistot siitä, joten unikavereista luopuminen yöksi oli suhteellisen helppoa. Hyvässä hengessä mietittiin, mitähän ne omat pehmot kirjastossa oikein tekevät, ja saavatkohan ne kavereita.

 

Täytettiin laput, joissa pehmon tunnistustiedot, omistajan yhteystiedot, ja kuvausta kaverin lemppariasioista.


 


Pehmot saivat isot halaukset ennen lähtöä.
Kotona pääsimme sitten selaamaan nettialbumia, jossa oli kuvia unikavereiden touhuista.
Parin ryhmäkuvan lisäksi kirjasto oli tallentanut meidän kaverit tällaisissa puuhissa:

(Kuva: Malmin kirjasto)
Danielin Luppa rakensi palapeliä ja Mikaelin Hevisaurus löysi kiinnostavan kirjan.
(Kuva: Malmin kirjasto)
Lisäksi kaverukset muutaman muun pehmon kanssa suunnittelivat uusia seikkailuja.
(Kuva: Malmin kirjasto)
Tällä kertaa omat kaverit eivät niin paljon hullunkurisiin seikkailuihin päässeet, mutta hauska oli katsoa muidenkin pehmojen touhuja.

Kiitos Malmin kirjasto hauskasta tapahtumasta.

2 kommenttia:

  1. Tämä yökyläidea on kyllä niiiiin hauska! Meidän lasten pehmot olivat yökylässä kevättalvella, taisin olla enemmän innoissani kuin lapset :) Jään seuraamaan blogiasi!

    VastaaPoista
  2. Niin on, tulee varmasti jatkossakin tilaisuuden tullen vietyä kaverit yöseikkailuihin!:D
    Kiva saada sut lukijoihin<3 (itsekin blogisi lukija!:D)

    VastaaPoista