maanantai 10. elokuuta 2015

Minecraft-synttärit: kutsujen värkkäilyä

Tytärpuolen synttäriteematoiveena oli Minecraft, ja hieman hän halusi omaa LPS-harrastustaankin siihen mukaan. Jotenkin spesiaalit, mutta melko yksinkertaiset kutsut värkättiin, sillä nämä on niin sanotut "kakkossynttärit". Tilaisuus siis isälle ja isän puolen suvulle (ja toki meidän perhetutuille!) juhlia lapsen tärkeetä päivää:)


Leikkasin punaisesta askartelupaperista n. 15cm x 30 cm palat.Liimakaistalevaran huomioonottaen taittelin paperin pitkältä sivulta puoliksi. Näin kortin mitat on n. 14 x15 cm, ja n. 2 cm kaistaleen päälle laitoin puikkoliimaa ja painoin kiinni kortin sivuun. Sitten vielä kerran taitetaan kortti puoliksi, jolloin taitos tulee n. 7 cm kohdalle.Kortin saa nyt taiteltua niin, että sen sisään muodostuu neliö.



Kortin keskelle (tai hieman alapuolelle) liimasin valkoisesta piirrustuspaperista valkoisen, n. 3,5 cm paksun, kaistaleen.

Viivat ja teksti on mustalla tussilla (vapaalla kädellä, paitsi viivat viivottimen kanssa) piirretty. Aluksi vedin viivoja vähän miten sattui, mutta myöhemmin sitten mallista katsottuna tein 7 viivaa n. 1,5 cm päähän toisistaan. Tussilla rajataan myös kortin reunat ja valkoisen paperin reunat, ja lisätään hieman "varjostuksia" (pienet pyöristykset joissain kulmissa).



Leikkaa kortti vielä jokaisen neljän taitoksen kohdalta valkoiseen kaistaleeseen asti auki, ja tee taitos valkoisen kaistaleen myötäisesti. Näin kortti avautuu taas neljältä sivulta. Niihin sitten voi liimata teeman mukaisia kuvia ja kutsutekstit yms.

Hahmojen kuvat keräsin netistä ja tulostin. Jotta niihin saa hieman tukevuutta (kun kerran pystyssä täytyy seistä), niin liimasin askartelupaperiin ja leikkasin sitten reunoja myöten. Onneksi nämä on melko helppoja leikattavia, sillä hommaa oli paljon.:D Hahmot oli myös lapsen itse valitsemia, ja kivasti kaikkiin kutsuihin tuli hieman eri kattaus. Toki kaikista voi tehdä myös samanlaisia.


Kutsutekstin tein netistä löytyvällä teksigeneraattorilla. Värit tyttö valitsi itse. Tulostus ja leikkaus, ja liimaus aukeaville sivuille.


Kortin sisälle taittele kartongista suorakulmainen kaistale POP UP- hahmoja varten. Etualalle kortin sisään liimasin Steve-hahmon ja takasivulle Creeperin. Kaistaleen päälle kortin keskelle kolme satunnaista hahmoa. Kannattaa olla tarkkana, että hahmot ei ylitä kortin "läppiä" sen ollessa kokonaan kiinni. Näin ne pysyvät vielä yllätyksenä:)

Oikealla etualalla on lisäkortteja, joita tehtiin. Melko iso homma näissä pop up -korteissa olikin, kun melkein parisenkymmentä ilta/yöaikaan tein. Näissä on samanlainen etuosa kuin pop-upeissakin, mutta kortti on yksipuolinen. Takana vain hahmoja liimattuna ja kutsutekstit kuten muissakin. Ja piirrokset kokonaan lapsen itse tekemät! ^^


Tältä valmis kortti siis näyttää, kun se on kiinni, ja läpät vain taitettu alas.


Ajatuksena on, että tämä valmis TNT-kuutio räjähtää, mutta sisältä ponnahtaakin kiva yllätys! :)


"POP"





Ja sitten vielä kaikki kortit kasassa:) Mulla ei nyt sattunut olemaan sopivia kuoria, enkä ehtinyt enää askarrella, kun tosiaan aikaa meni mukavasti, ja kohta jo kiikutettiin kortteja pidemmällä asuville. Loppuihin, joita vielä on, saatan kuoren tehdä esim. sellofaanista, jolloin "pommi" näkyy läpi^^


Tässä vielä tytön, kohta 8 v., itse askartelema kortti. Aikaa hänellä ei ollut tehdä itse enempää, mutta ainakin yksi, ja hyvin sujui, joten lapset mukaan askartelemaan!:)

Kortin kutsuteksteihin voi tosiaan laittaa enemmänkin tietoja, tai sitten takapuolelle voi vielä kirjoitella tarvittaessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti