sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Helsingin observatorio

Helsingin observatoriossa Tähtitorninmäellä toimii Helsingin yliopistomuseoon kuuluva tähtitieteen yleisökeskus. Me vierailimme siellä ensimmäistä kertaa viime kesänä.

  


Pysyvä näyttely tututstuttaa talon vaiheisiin sekä avaruuden ihmeisiin, ja se on erittäin kiinnostava kaiken ikäisille.

 

Observatoriorakennus oli valmistuessaan (1834) aikansa modernein tähtitieteen tutkimuslaitos, ja toimi vuosikymmenien ajan esikuvana muille observatorioille ympäri maailman. Moni tähtitieteilijä perheineen on asunut rakennuksessa, eli se on ollut paitsi tutkimuslaitos, myös koti. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel yhteistyössä tähtitieteen professori F. W. A. Argelanderin kanssa.

 

Tornit ja planetaario jäi meillä vielä kokematta, sillä niihin pääsee vain oppaan kanssa.



Päänäyttelyn ohessa pääsimme ihailemaan kuvia ja videoinstallaatioita "Hiljaisuudessa". 


Observatorion Meridiaanisalissa tutustuttiin vanhaan havaintosaliin. Ihmettelimme suuria tähtitieteellisiä havaintolaitteita ja muuta välineistöä.

  


 


 

Lapset olivat luonnollisesti erittäin kiinnostuneita kaikista välineistä. Joulupukki toikin oman tähtikaukoputken seuraavana jouluna, niin ovat päässeet itsekin tutkimaan taivaan ilmiöitä, kun näihin museoesineisiin ei tietenkään passannut koskea.


 

 


Havaintopäiväkirjoja ja muuta mielenkiintoista.

 

 

"Älä koske" -osaston jälkeen lapset pääsivät havainnoimaan asioita kokonaisvaltaisemmin. Etenkin pidimme tästä vuodenkiertomallista. 



 

Katsoimme mm. millainen yötaivas oli kunkin syntymäpäivän tienoilla täällä Suomessa. 



Tämä malli havainnollisti kivasti taivaankappaleiden kiertoa. Keskellä aurinko, jota maapallo kiertää vuosikiekolla. Kuu kiersi maapallon ympärillä ja maapallo akselinsa ympäri. Suomi on merkattu "nuppineulalla" Tellukseen. Ympärillä vielä tähtitaivas.


Hauskaa oli myös itsensä punnitseminen eri planeetoilla, ja omaa vuoroa jonotettiin innolla.


 

Saatiin myös koskettaa aitoa meteoriittia, joka syntyi noin viisi miljardia vuotta sitten!



Tutustuttiin oman aurinkokuntamme ilmiöihin, tähtien elämään, maailmankaikkeutemme rakenteeseen ja sen mittakaavaan sekä valon eri aallonpituuksiin. 




 

Sumukammiossa nähtiin kosmisten hiukkasten jälkiä!



Saimme tutustua myös tieteellisiin faktoihin koskien ilmastonmuutosta.


 

...ja kevennyksenä otettiin lämpökamera-sisaruskuvat!


Museo on avoinna to-la, katso tarkemmat ajat ja poikkeusaikataulut observatorion omilta sivuilta.

Pää­sy­mak­su pääkerroksen pysyvään näyttelyyn ja vaihtuvaan pienoisnäyttelyyn yli 18-v. 8€, alennusryhmät 6€, lapset yli 7-v. 4€ ja alle 7-v. ilmaiseksi.  Perhelippu 16€. Museokortilla maksutta. Katso myös tarkemmat hinnat ja alennukset kohteen sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti