maanantai 2. elokuuta 2021

Päivä Kuopiossa

Saavuimme lauantai-iltana Kuopioon siskon luokse, ja siellä olikin vierashuone laitettuna ja karkit tyynyllä kuin hotellissa konsanaan. Lapset kehtasivat vaatia saunankin lämmittämistä ennen iltapalaa. Seuraavalle päivälle suunniteltiin "matkaoppaittemme" kanssa kaupunkiin tutustumista kävellen.

 

 

Aloitettiin kierros kiipeämällä Puijon mäelle. Portaita kertyi aika monta, kun kavuttiin hyppyrimäen juurelta ylös Puijon tornin juurelle. Jotenkin hassua, että taapero ei tästä kapuamisesta väsynyt yhtään ja piti hyvin vauhtia yllä.



 

 


Jatkettiin sitten jätskien jälkeen matkaa opastettua luontopolkua pitkin. Tällä kertaa menimme enimmäkseen alamäkeä, ja taapero piti hyvin taas vauhtia.


Puijon polun varrella oli tauluja, joissa esitellään luonnon lisäksi Puijon torneja, kelkkailua, kulttuurihenkilöitä sekä muuta kulttuurihistoriaa.

 




Luontopolun jälkeen käveltiin taas lisää, ja ohitettiin leikkipuistoja ihan sujuvasti. Välillä oli kuitenkin pakko pysähtyä hieman temppuilemaan.

 

Käveltiin Kallaveden rantaa pitkin kohti uimarantaa, ja  pari leikkipysähdystä oli tässäkin matkan varrella.

Taapero näki kivan laivan, ja jätti äkkiä rattaat ja juoksi ruoriin. Kovin pitkäksi ei tässä jääty leikkimään, sillä seuraava leikkipaikka oli jo nurkan takana.

Perustuslakiehdotuksen laatijan Yrjö Maunu Sprengtportenin muistomerkki Satamapuistossa. Tässä puistossa oli myös hurjan ihana pensaslabyrintti, jossa meidänkin kolmikko leikki juoksupiiloa hetken aikaa.

 


Isommat oli vielä helppo nähdä pensaiden yli, mutta taaperolle tämä oli juuri passeli.

   


Ihailtiin kaukaa Vasikkasaaren tuulimyllyä.

 

Vihdoin päästiin Väinölänniemeen uimarannalle. Ei kun vaatteet vaihtoon ja polskimaan. Otettiin Tuurista ostettu uimarengaskin heti testiin.


Vänäri on Kuopion suosituin ranta. Oli hyppytornia ja kahvilaa, josta voi myös vuokrata vesileluja ja muuta. Uimisen lisäksi alueella voi harrastaa montaa muutakin lajia.

 


Oltiin saatu päivä jo hyvin kulumaan, mutta vielä piti ainakin torilla käydä. Siinä matkan varrella nähtiin Snellmanin puisto ja Kuopion tuomiokirkko.

 

Kauppatori, tai savolaisittain, Mualiman napa. 
Sunnuntaina oltiin sen verran myöhään liikkeellä, että hiljaista oli, ja jäi kalakukkokin maistamatta.


 Saatiin kuitenkin kuva tästä vaatimattomasta maamerkistä!
Kuvaan osui myös Kuopion komea kaupungintalo.

 



Kaupunkikierros päättyi kunnon illalliseen Amarillossa. 
Ruoka oli mitä maistuvinta, eikä seurassakaan paljon valittamista 😉

No ei vaan, kiitos vielä kerran A&J! Oli kerrassaan mahtava kaupunkiloma 🙏

 

Takaisin siskon luo kävelimme vielä Sankaripuiston kautta ja perillä lämpeni jälleen sauna. Nukuttiin vielä yksi yö (ja syötiin vielä yksi "hotelliaamiainen") ja aloitettiin maanantaina kotimatka muutaman pysähdyksen taktiikalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti