tiistai 17. elokuuta 2021

Isosaaressa telttaretkellä

Meillä on jo muutaman vuoden ollut tapana tehdä ainakin yksi yönyliretki telttaillen lasten kanssa. Pari viime kertaa olemme retkeilleet Pihlajasaaressa, mutta tänä kesänä suuntasimme Isosaareen. 

 

Isosaareen tutustuimme poikien kanssa jo viime vuonna (katso tästä), joten miljöö oli jokseenkin jo tuttu. Pikainen retki ei tuntunut tähän kohteeseen ihan riittävältä, joten aloin silloin heti suunnittelemaan seuraavan kesän retkeä tänne.

Saareen päästyämme pystytimme teltan ja valmistimme retkiruokaa trangialla.
Ensimmäiselle aterialle meillä oli hieman "luksusta", ja nuudeli-nakkisoppaan lisättiin juustoa.

Uiminen on ollut tämän kesän juttu. Kävimme liki päivittäin rannalla, ja tälläkin retkellä monta kertaa.  


 

Isot pojat ovatkin kivasti oppineet uimaan ja sukeltamaan.


Taapero lienee jopa kaikkein innokkain uimari. Enää ei tarvi jäädä rantaveteen minunkaan. Eikä rakkaan unikaveri-ketun - hän pääsi myös kastamaan turkkinsa meriveteen!


 

Upseerikerholla nautimme limpparista ja alkuillasta, jonka jälkeen palattiin leiripaikalle syömään iltapalaa.

 


Iltapalana oli mm. makkaraa ja trangialla valmistettuja poppareita. 

  

Aika kului nopeasti, ja lähdettiin ihastelemaan auringonlaskua. 

 

Ihana tunnelma.


Telttayö sujui mukavasti. Aamulla nousin ensimmäisenä, ja aloin keittelemään vettä annospuuroja ja kahvia/teetä varten. 

 


Telttailualueella ei ollut ruuhkaa. Kenttä on iso, joten leiriytyjiä mahtuu hyvin. Leirintämaksu on 10€/teltta, ja se maksetaan reittilaivalla saareen saapuessa. Leirintäalueelta löytyy vesipiste, piknikryhmiä ja grillit (omat hiilet tai puut mukaan). WC:t (24h) oli melko kaukana Upseerikerholla asti, sillä lähempänä teltta-aluetta sijaitseva Rikaman sali palveluineen on toistaiseksi suljettuna. 


Huomattiin illalla, että vesi oli viileämpää kuin ensimmäisellä uimakerralla, ja seuraavana aamuna se oli sitäkin viileämpää. Säihin tulikin pitkän hellejakson jälkeen useamman päivän viileämpi jakso. Toki silti kävimme vedessä useamman kerran toisenakin retkipäivänä.

Saaressa kasvaa runsaasti vadelmaa. Niistä saatiin hyvä välipala.



 

Kierreltiin alueen ainutlaatuisilla nähtävyyksillä. Kävimme vanhalla ampumaradalla, tutkittiin kasematteja sekä katseltiin muistomerkkejä.


 

 

Päivällinen valmistettiin luonnonrannalla. Keitimme rakettispagettia kuivattujen keittojuuresten (+ mausteet) kanssa ja syötiin säilyketonnikalan kanssa. Hyvin simppeli retkiruoka siis, ja maistui kuitenkin niin hyvälle näissä maisemissa. Myös leivän ja vaahtokarkin paahtaminen onnistui jotenkuten.


Venäläisen kasarmirakennuksen kivijalkaa.

 

Tällä kertaa kävimme myös saunomassa. Yleisösauna Haapala oli maksutta vierailijoiden käytössä, ja se oli ihan mahtava lisä telttaretkeilyelämykseen. Saunalla on sekä sekavuoroja, että miesten- ja naisten vuorot. Pukuhuoneet on erikseen, mutta suihku ja saunatila ovat yhteiskäytössä. Me mentiin sekavuorolla koko perhe, mutta saatiin kyllä saunoa ihan omassa rauhassa. Hyvin isoon saunaan olisi kyllä väkeä mahtunut. Saunalla oli myös oma ranta laitureineen, ja kävimmekin pikaisesti pulahtamassa siinä löylyjen välissä. 


 

Englantilaisen hauta

Krimin sodassa sai surmansa höyryfregatti Amphionilla palvellut, 35-vuotias englantilainen ylimatruusi George Quinnell. Hän menehtyi taisteluja edeltäneellä tiedusteluretkellä tiettävästi menettäessään päänsä Santahaminasta ammutulle tykinkuulalle. Ruumis tunnistettiin vasta myöhemmin olkapolettien avulla ja Quinnell haudattiin Isosaareen. 





Isosaari on monipuolinen retkikohde, ja siitä kertoo sekin, että jälleen meillä loppui aika hieman kesken, enkä edelleenkään päässyt näkemään saaren jokaista (sallittua) kolkkaa. (Toki sitten taasen nautittiin retken kiireettömyydestä ja kerrattiin nähtävyydet, joita osa retkiseurueesta ei vielä ollut nähnyt). Palasimme mantereelle sunnuntain viimeisellä reittilaivalla.


Isosaari on hyvä ja helppo telttaretkikohde perheille. Vaikka olimme liikkeellä viikonloppuna, retkeily sujui rauhallisesti. Uskon, että Isosaari ei houkuttelekaan niin herkästi levottomampaa leiriväkeä, vaan on enemmän alueen historiasta ja luonnosta kiinnostuneiden (tai golfaajien) valinta.
Laivamatka kestää n. 40 minuuttia, ja meno-paluu kustantaa (kaudella 2021) aikuiselta 20€ ja lapselta 10€. Leirintämaksu 10€/teltta. Bonuksena toistaiseksi ilmainen sauna. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti