tiistai 15. syyskuuta 2020

Omenatarhassa omenoita keräämässä

 


Malminkartanon hedelmätarha on upea vierailukohde alkukesästä omenapuiden kukkiessa, mutta vielä antoisampi syksyllä hedelmäsadon aikaan. Omenoita on lupa poimia kohtuullinen määrä omaan käyttöön.

 

Me emme olleet ensimmäisten poimijoiden joukossa, joten omput olivat jo aika harvassa, ja enimmäkseen korkealla (tai maassa). 


 

Omenan poimiminen puusta suuhun on kuitenkin meille riittävä elämys, piirakka-ainekset hankimme sitten muualta.


 


 

Ei kuitenkaan aivan tyhjin taskuin täältä palattu, eskarilainen sai viedä sadonkorjuun maistelupöytään omenalohkoja itse poimituista ompuista.


Aikaisempina vuosina muistelisin, että puistossa omenankorjuuseen liittyi tapahtuma, mutta nyt oli vain avoimet ovet. Kävimme täällä nyt ensimmäistä kertaa syyssadon aikaan.

 

Malminkartanon fruticetum on meille tutumpi piknikpaikkana omenapuiden kukkiessa alkukesästä. Siitä oma postaus tässä













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti