sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Sademetsän salaisuudet ja hohtodisko Planet Suvilahti -tapahtumassa


Vaikka tästä tapahtumasta on jo vierähtänyt pidempään, niin jaan mielellään vielä tunnelmia Planet Suvilahdesta, jossa kävin esikoisen ja kuopuksen kanssa syyskuun lopulla.

Tapahtuma sijoittui vanhan sähkövoimalan ja kaasulaitoksen rakennuksiin ja piha-alueille, ja tarjosi avoimia ovia ja toimintaesittelyä. 


Meidän lemppari oli koko perheelle suunnattu osallistava audiovisuaalinen taikaelämys "Sademetsän Salaisuudet", jossa saimme varhain liikkeellä olleina seikkailla melko rauhassa.



Videoinstallaatio, valot, äänimaailma sekä valot ja varjot loivat jännittävän ja mukaansatempaavan mielikuvitusmaailman. Tunnelmaa saattoi lisätä hohtavalla kasvomaalauksella.


 






Sademetsän kasveja ja eläimiä roikkui katosta, valot ja ääni valtasivat koko tilan. Seinän kokoinen videoinstallaatio sai varjoleikeistä oman lisänsä. Lapset nauttivat kovasti tästä seikkailusta.

 


 

Kun tunnelmaa oli hetken omaksuttu, niin siitä syntyi tanssi.






Meillä on hyvin muistissa taiteilija Rigulio Graak:in talvinen "Taikametsä" vuodenvaihteesta 2017-2018, jonka osallistava ja kokonaisvaltainen audiovisuaalinen konsepti oli vastaavanlainen. Taikametsä on ollut meidän ihan lempparitapahtumia, joten oli aika selvää, että tulimme ihmettelemään myös Sademetsän salaisuuksia. Taikametsä oli toki vaikuttavampi, mutta ei näitä voi edes suoraan verrata.:) Postaukseen Taikametsästä pääset klikkaamalla tästä.


  Ulkona oli vielä melko hiljainen, mutta oikein mukava, tunnelma. Iltaa myöten väkeä kertyi varmasti enemmän. Päälavalla live-musiikkia ja esityksiä.


 


Tiivistämön avajaisia juhlistettiin lastendiskossa, jossa oli deco-kollektiivi Flowers of Lifen ja Matlock Visualsin suunnittelema taikamaailma, todella ihastuttava tilavisualisaatioteos. Flowers of Life on meille jo parista tapahtumasta tuttu, mutta aina yhtä näyttävä ja elämyksellinen. 







 


Diskossa tietty tanssimme villisti, kunnes pienintä oli mahdoton pitää sylissä. Tanssilattia kiehtoi kovasti myös "nelinjaloin" kulkevaa kaveria.


 



Tiivistämön Lämpiössä askarreltiin kepparia kierrätysmateriaaleista. Viimeistelimme sen kotona, sillä kuopus ilmaisi ajan olevan lopussa.:)




 


Tapahtumapaikka on vaikuttava. Pidän kovasti näistä erilaisista ja historiaa huokuvista rakennuksista, jotka pääsevät tapahtumissa uuteen valoon ja eloon.

 


 

Olisi ollut hauskaa viettää aikaa iltaan asti, mutta toivottavasti ensi kerralla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti