tiistai 22. marraskuuta 2016

Joulunavaus kaupunginmuseossa



Käytiin sunnuntaina kaupunginmuseossa viettämässä perinteistä kansakoulun kuusijuhlaa. Kaupunginmuseon joulunavaus onkin kuulunut meillä vuosittaiseen ohjelmaan. Tiernapojat ja vanhanajan joulupukki tietenkin tärkeimpinä syinä, mutta jouluisessa museossa on muutenkin kiva käydä.


Pojat istuivat reippaasti pulpeteissaan odottamassa kuusijuhlan alkua.



Laulettiin yhdessä perinteisiä joululauluja.




Joulupukkikin oli saapunut juhlaan Korvatunturilta saakka! Voi miten lapset innostui:) 


Pukki jakoi makeisia:)



Kuusijuhlan jälkeen lähdettiin käymään mummolassa. Ihanasti oli museomummon koti joulutunnelmissa.

 

Mikael ruokki kissankin joulun kunniaksi makkaralla:)


 

Ja toki me leikittiin lasten kaupungissa muutenkin:


 

"Kuningas Herodes olen minä."


"Jaa, minä tykkään, ettet sinä ole mikään kuningas, vaan yksi styranki."


Piparipajassa koristeltiin ja maisteltiin. Pitää tehä kotonakin kuulemma:)


Ja pinkki sen olla pitää:)



Lopuksi seurattiin Tiernapojat. Harmi, että tällä kertaa ei nähty mitään muiden selkien takaa, eikä meinattu päästä lanttejakaan antamaan ruuhkassa. Mutta esitys kuulosti komealta:) Tila vaan oli ehkä huono.




Kiersimme museon jälkeen Hyvän tahdon torilla, sillä samoihin aikoihin alkoi perinteinen Aleksin joulukadun avajaistilaisuus. Seurattiin myös kulkuetta sen jälkeen, kun jouluvalot laitettiin päälle. Ei taas oikein mitään meinattu nähdä, eikä päästy kyllä poiskaan, kun sitäkin yritettiin. Mutta Mikael näki ihmisten välistä kaikkea hauskaa, ja vilahtihan se joulupukkikin.





Tästä se joulunodotus nyt sitten alkaa:) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti