Vähintään kerran tai pari vuodessa käymme perheen kanssa Fallkullassa ihailemassa maatilaelämää ja eläimiä. Mahtavaa, että pääkaupunkiseudulla on tällainen paikka, niin ei lapset pääse vahingossa vieraantumaan elämän perustavista asioista.
Omassa lapsuudessani mm. lehmät ja traktorit ovat olleet itsestäänselvä osa näköpiiriä. Nyt kaupunkilaislapsia kasvattaessani joudunkin miettimään nämä itsestäänselvyydet uudelleen, ja tehdä jotain sen eteen, että (tiedostava) itsestäänselvyys säilyy jälkipolville. Kotieläintilat on siihen oiva apu.
Viimeksi kävin Fallkullassa kesäkuussa. Esikoinen oli vielä viimeisiä päiviä päiväkodissa ennen kesälomaa, ja päätin reissata tilalle vain Danielin kanssa. Olkoon pieni ekstrakiva kahdenkeskinen juttu, kun ollaan viimeisiä päiviä kahdestaan ennen lomaa, ja myöhemmin ennen Danielin päiväkotiuraa. Ja kyllähän se kolmevuotias olisi tuon vierailun dominoinut, saatiin nyt rauhassa ihastella eläimiä 1-vuotiaan kanssa. (Ja loppukesästä vieraillaan yhdessä sitten Haltialassa, jos ei Fallkullaan enää mentäisikään.)
Ensimmäistä kertaa leikimme lasten leikkipaikallakin. Poika viihtyi todella hyvin, enimmäkseen juoksi yhteen rakennukseen sisään ja ulos, ja sisään ja ulos, ja....
Huippukivaa oli, ja oli meillä hyvää seuraakin. Mukava paikka viettää kesäpäivää kiireettömästi. Eväät mukaan, tai piipahdus kahvilassa, niin jaksaa koko päivän.
Kamerasta loppui akku kesken kaiken, joten loput kuvat on puhelimessa tallessa. Harmi. Aina pitäisi muistaa ottaa vara-akku mukaan.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti