maanantai 18. kesäkuuta 2018

Erottajan paloaseman torni


Helsinki-päivänä myös pelastusasemilla oli avoimia ovia. Me ollaan sen verran paljon vastaavissa jo käyty, että en ollut Helsinki-päivän ohjelmaan niiden osalta perehtynyt juurikaan - keskityin meille uusiin kohteisiin ja tapahtumiin enemmän. Meinasin siis missata myös sen, että Erottajan paloaseman torni oli poikkeuksellisesti avoinna yleisölle.

Rikun kesäpihalla käydessämme kuitenkin huomasin, että Erottajan paloaseman 42-metrisessä tornissa kuhisi ihmisiä. Noh, tilaisuus olisi sen verran ainutkertainen, että lähdimme diskoilun jälkeen kiipeämään sinne poikien kanssa.

Erottajan paloasemalla on myös Palomuseo, jossa suosittelen ehdottomasti käymään. Tässä tammikuussa tekemäni vierailukooste Palomuseosta.


Jonotimme torniin tovin, sillä kapeaan portaikkoon laskettiin ihmisiä vain rajattu määrä kerrallaan. Portaita kertyi mukavasti, mutta lapset jaksoivat hyvin kavuta ylös asti. Pitkin matkaa he ihastelivat ikkunoista, kuinka korkealla jo ollaankaan!


Tornin huipulta avautui komeat maisemat Helsingin yli.




Paloaseman pihassa esiteltiin myös kalustoa.

 




Lapset olisivat viihtyneet tornissa pidempäänkin, mutta täytyi toki tehdä tilaa seuraaville kävijöille.




Alaspäin mennessä oli pidettävä pienen pieni lepohetki.


 

Haettiin vielä ilmapallot ja palokypärät, ja jatkoimme sitten matkaamme kohti meille uusia museoita.


Kiitos iloiselle ja ystävälliselle henkilökunnalle:)

  

En toki huomannut ottaa tornista kuvaa ulkopuolelta, mutta viimeinen kuva tornista Lux Helsingin aikaan.😍


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Rikun kesäpihan avajaiset


Helsinki-päivänä siirryttiin  Espalta kivenheiton verran Rikhardinkadun kirjaston takapihalle. Kesäpihan avajaiset ja ulkoilmadisko oli ihan ehdottomasti koettava. Aika moni muukin valikoi tämän omaan ohjelmaansa, ja piha oli kovin täynnä, joten päätimme hengailla nyt vain hetken, ja palata kesäpihalle uudestaan joku toinen päivä.


Lapsista sateenvarjot on kivoja, joten innostuivat jo hauskasti koristellusta aidasta ja katutaiteesta. Sateenvarjotaivas kesäpihan yllä se vasta ihastusta ja ihmetystä aiheuttikin.

 

Paikalla oli Myyrä, jota ei uskallettu käydä halaamassa, suuri shakkilauta ja saippuakuplakone, tanssiesityksiä ja kivaa musiikkia, vohveleita ja vaikka mitä.


 

Aivan ihana urbaani keidas, kannattaa käydä viihtymässä. En äkkiseltään löytänyt kesäpihan aikatauluja, mutta ohjelmaa kannattaa seurata vaikka tapahtuman omalta Facebook-sivulta.


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Helsinki-päivä: Närpiäiset Lasten Espalla


Helsinki-päivää vietettiin 12.06. Lukuisista ihanista lapsille soveltuvista tapahtumista valikoitui omaan ohjelmaamme muutama. Ihan ensiksi nautimme lastenmusiikista ja teatterista Espan lavalla.

 

Pikku kakkosestakin tutut Närpiäiset, Jassoo ja Joltakulta, saapuivat Helsinkiin. Paikalle lennähti myös uusi hahmo, Räähkä. 



Laulut ovat Musiikkiteatteri Kapsäkin Närpiäiset-musiikkinäytelmästä. Kuultiin myös "Omituisten otusten kerho", jota Röllin laulamana kuunnellaan aina välillä lasten kanssa muutenkin.

 

Iloinen esitys kuljetti meitä ympäri Helsingin kivoimpia paikkoja. Aikuisenkin oli hauska lähteä tälle mielikuvitusmatkalle - kuinka paljon tässä kaupungissa onkaan nähtävää ja koettavaa. Tutuksi tuli esimerkiksi niin Korkeasaari kuin Tähtitorninmäkikin.


Sitten mietittiin jo tähtikuvioita, ja sanoiko joku "peppu"!? :D 

 

Oli hauskaa nähdä Närpiäiset livenä. 
Telkkarista ei olla niin tiiviisti seurattu, mutta livenä kaikki onkin aina paljon hauskempaa. 

Espalla oli paljon muutakin iloista ohjelmaa, mutta me jatkoimme Helsinki-päivän kierrosta diskoon ja museoihin. Niistä lisää myöhemmin:)

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Alppiruusupuisto 2018


Sunnuntain iltakävely tehtiin ihanasti kukkivassa ja tuoksuvassa Rodopuistossa. Pojat ihastuivat heti, kun huomasivat, että tämähän on tuttu paikka.


Hieman tuli jo sellainen vaikutelma, että kukat ovat ainakin paikoin jo lakastumaan päin, vaikka se ei kuvista tietenkään välity.



Upealta näytti kuitenkin vielä, joten äkkiä äkkiä retkelle Alppiruusupuistoon, jos tänä kesänä on aikomus kukkasia ihastella!


 

Alppiruusupuisto on paitsi kaunis, niin myös hauska seikkailupaikka, johtuen pitkospuista ja korkeista kukkapensaista sekä kesyistä oravista ja linnuista. 

 




 

Alppiruusupuisto löytyy siis Haagasta, osoitteesta Kanukalliontie.