tiistai 9. syyskuuta 2025

Sotaukkosynttärit


Niin vähän jaksan blogia enää päivitellä, mutta jos nyt jonkinlaista kuvakimaraa koittaisin menneistä kemuista kuitenkin laittaa. Meidän esikoisesta tuli tänä vuonna teini. Teinille ei järkätty mitään ihmeellisiä juhlia ohjelmanumeroineen, mutta jotain teemaa kuitenkin mukailtiin herkuissa ja somistuksessa.

 



Poika on innostunut airsoft-harrastuksesta, ja siitä otettiin vaikutteet teemaan. Täytekakussa voi nähdä maastokuvion niin sisä- kuin ulkopuolella, ja somehitti-dubai-suklaa muuntui väriteemaan sopivaksi kakuksi.


Oreo-pohjan päällä siis rapea kerros pistaasitahnaa ja kataifitaikinaa, ja päällä suklaamousse. Koristelussa moussea, oreomurua ja pistaaseja, sekä sotaukkoja.


Sotaukot levittäytyivät pitkin pöytää. Sommitteluun sai helposti apua lapsilta, kävi kuin leikki.

 





Harmi, kun meillä ei ollut mitään naamiointikangasta tms., sillä se olisi sopinut hyvin somistukseen.



Herkkukulhot saivat lisäsuojaa kypäristä.

 


Myös leikkiaseille oli käyttöä.

 




 

Kolmetoista kynttilää sulatti suklaisen kakkukoristeen nopeasti. 😁


Juhlat juhlittiin siis vain perheen kesken + setä!
Herkkuja tuli syömään myöhemmin jotkut naapuruston lapset:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti