Villa Solhem 1893-1974
Meilahdessa on idyllinen huvila-alue. Emme kovin paljoa ole vanhoihin huviloihin tutustuneet, mitä nyt Tamminiemessä olemme toki käyneet ja Kesäranta tietysti tunnetaan pääministerin virka-asuntona. Huviloiden historia on kuitenkin ihan mielenkiintoinen.
Huviloita on mm. siirretty alueelle muualta, ja niitä halutaan siirtää myös muualle, mm. presidentilliseen turvallisuuteen vedoten. Tämä kohtalo lienee ollut Villa Solhemilla, josta on jäljellä vain muistot nykyään Kekkosen kotimuseona toimivan Tamminiemen (Villa Nissen) lähistöllä.
Paikan päällä ei juuri tiedon juurille päässyt. Kylttikin oli niin kulunut, että hyvä kun sai selvän, mille se oli pystytetty. Kiviportailla oli kuitenkin mukava istua googlettelemassa, ja samalla alueen historiaan tutustuessa monet kerrat ohittamamme huvilat saivat hieman eloa vanhoista tarinoista.
Ehkäpä joku huvilakierros olisi joskus paikallaan 👌
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti