maanantai 6. maaliskuuta 2017

Turistioppaana isovanhemmille


Viikko sitten vanhempani tulivat lyhyelle talvilomalle Helsinkiin. Sunnuntai-ilta vietettiin meillä, mutta maanantaina lähdimme keskustaan. Suunnitelmissa oli käydä Kansallismuseossa ja kaupunginmuseossa, mutta kerrankin kun jäi aikataulut tarkastamatta, niin ensiksimainittu oli sitten kiinni, kuten muutenkin maanantaisin. Kaupunginmuseo ei kuitenkaan petä koskaan<3



Lapset aivan innoissaan esittelivät mummolan ja muut Lasten kaupungin huoneet mummulle ja papalle.






Olen jo monesti postannut Lasten kaupungista, mutta ihmekös tuo, kun se on ihan lempparipaikkoja lasten ja minunkin mielestä.



Mikael piti nukketeatteriesityksen isovanhemmille, ja sillä välin Dani kävi ruokakaupassa ja pukeutumisleikissä.
 

Testattiin myös aikakone tällä kertaa. Hauska toteutus:)

 

 

Lapset rakastaa tätä minikokoista Helsinkiä. Tuomiokirkko bongattiin heti, juurihan sen portailla oltiinkin!





Kaupunginmuseo on kyllä ehkä selkein ylpeyden aihe minulle nykyisessä kotikaupungissani. Kesällä haastajaksi nousee saaret. Oli siis aika luonnollista viedä "turistit" juuri tänne.


Lopuksi saatoimme lasten kanssa isovanhemmat Katajanokan vankilaan. Sielä oli heille kärsittävänä yhden vuorokauden kakku.


Ja selvennykseksi vielä, että vankilahan toimii siis nykyään hotellina;)

Sisarusten kanssa oltiin hankittu äidille ja isälle 35-vuotishäälahjaksi lahjakortti vankilahotelliin, juhlistamaan yhteistä "elinkautista" hieman spesiaalimmalla tavalla:) Täälä vähän lisää lahjasta ja askartelemastani aiheenmukaisesta kortista:
https://minkunmunkit.vuodatus.net/lue/2016/10/haapaivalahja-vanhemmille



Hotellin viehätys on etenkin sen historiallisuudessa. Päästiin alakerrassa kurkkaamaan 1800-luvun ryhmätyrmään, joka kieltämättä herätti hämmennystä. Eikä alkuperäiskuntoinen eristyssellikään kovin mukavalta vaikuttanut:


Hotellihuone sen sijaan oli onneksi ihanan ja tyylikkään näköinen, ja sitä paitsi vasta remontoitu.
Jäi pelkästään hyvä fiilis kyseisestä hotellista, täytyy kyllä testata joskus henkilökohtaisestikin:)
(Pelkkiä kehuja hotelli/ravintola ja palvelu sai varsinaisilta vierailtakin!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti