tiistai 6. heinäkuuta 2021

Yyteri

Ihana Yyteri. Ollaan vasta parina kesänä käyty mummolareissun yhteydessä Yyterin hiekkarannalla, mutta enpä ole varma, voimmeko enää kesäsäillä ajaa ohitse. Meni lasten lempparirannaksi heittämällä.

Viime vuonna kävimme Yyterissä elokuisena sunnuntai-iltapäivänä. Lämpöä riitti, mutta ranta oli suhteellisen rauhallinen.

 

Meri kimalteli ja lapset nauttivat aalloista.


 

 

Loputtomasti hiekkaa!
Yyterissä on jopa kuuden kilometrin pituinen hiekkaranta. Ranta tunnetaan laajasta dyynialueesta. Lisäksi alueella on luontopolkua ja monenlaista muuta aktiviteettia. Me ollaan lähinnä nautittu rannasta ja vedestä ainakin toistaiseksi.


 

Tänä vuonna rantareissu ajoittui heti koululaisten kesäloman alkupuolelle kesäkuussa. Väkeä oli rannalla runsaasti, mutta ei lainkaan ahtaasti (parkkipaikat olivat kuitenkin melko täynnä).


 



Vaatteet vaihtoon ja veteen.



Rantahiekasta löytyy pieniä simpukankuoria.

 



 


Vesi on pitkälle matalaa, joten sopii kivasti kahlausleikkeihin pienten kanssa.


 

Tällä kertaa kävimme hakemassa jätskit. 

Tavanomaisten rantahiekkaleikkien lisäksi Yyterissä on kiva leikkipaikka leikkimökkeineen.



 

Tämän ja viime vuoden leikeistä!



 


 

Yyteri on kyllä mainio lomakohde hieman pidemmältäkin. Porista löytyy paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Katso esimerkiksi postaus Porin Kirjurinluodosta ja Pelle Hermannin leikkipuistosta.




Malminkartanon leikkipuisto Piika



Mulla on postaus jäänyt roikkumaan luonnoksiin, sillä varmaankin on ollut tarkoitus täydentää kokemusta toisella leikkipuistoretkellä. Laitanpa nyt sitten ihan lyhyen kuvauksen, sillä tämä oli yksi kivoimmista leikkipuistoista kauniina kesäpäivänä.

 

Malminkartanoseikkailuun lähdimme tämän ihanan puukujan vuoksi. Tämä ei ole mikään nähtävyys sinänsä, vaan muuten vaan ihana tienpätkä alkukesästä. Osoite ei jäänyt mieleeni. 

 

Ei jätetty retkeä yhden tienpätkän bongaukseen, vaan löydettiin tovi käveltyämme ihana leikkipuisto.


Pienten lasten kanssa leikkipuistojen kahluualtaat on ihania. Meillä onneksi kulkee kesäisin uikkarit mukana joka päivä, joten lapset pääsivät vesileikkiin, vaikka etukäteen ei pulahtamista suunniteltukaan.


 

Myös leikkialue oli iso ja monipuolinen.




 



Hyvin viihdyttiin koko porukka!

 

Leikkipuiston vieressä oli myös liikuntapuistoa tms. ja kiipeilyvälineitä. 

 

 

Kuvat ja kokemus parin vuoden takaa:)