keskiviikko 20. joulukuuta 2017

DIY joululahjoja: ruusuiset saippuat ja kosteusvoidepalat


Kätevä ja miellyttävä kosteusvoidepala syntyy helposti käyttäen esimerkiksi vain kookosvoita, kookosöljyä ja mehiläisvahaa. 


Kaikkia ainesosia mitataan sama määrä kattilaan, jossa ne sulatetaan ja sekoitetaan kunnolla. Mehiläisvaha kannattaa ostaa rouheena, tai ainakin pienistää hyvin, jotta se liukenee helposti. Omassa annoksessani oli n. 130 g kaikkia ainesosia, ja lisäksi osaan lorautin aavistuksen ruusuvettä. 


Annoksesta riitti n. 8 isoon sydänpalaan ja legoja tein pienen lahjapussillisen. Kannattaa käyttää silikonimuotteja, niin palavoide irtoaa helposti jähmetyttyään. Sulanut seos kaadetaan siis muotteihin, ja annetaan jähmettyä. Itse nostin hetkeksi ulos jäähtymään nopeammin, mutta huoneenlämpö riittää.


Palat säilyvät huoneenlämmössä.


Tässä muodossa voide on kätevä etenkin annostelun osalta. 
Hierot vain palaa käsissäsi ja siitä sulaa sopiva kerta-annos:)


Voidepalojen lisäksi askartelin saippuaa. Helposti kirkkaasta saippuamassasta, johon lisäsin saippuavärin, tuoksuöljyä, ruusuvettä ja kuivattuja ruusun terälehtiä (sekä hieman vaniljaa). 


Saippuamassan ja -värin sulatin vesihauteessa ja lisäsin sulaan massaan tuoksun ja muut mausteet. Ruusunlehdet annostelin silikonimuottiin, ja kaadoin hieman sulaa massaa päälle. Pienen jäähtymisen jälkeen kaadoin loput saippuamassasta. Näin ruusunlehdet eivät nousseet pinnalle, vaan jäivät kauniimmin saippuan sisään. Jähmettyneet palat irtoavat helposti muotista.


Saippuan ja voiteen pakkasin nätisti rasiaan.





Näiden lasten avulla tehtyjen hyötytuotteiden lisäksi annoimme lasten hoitajille ja opeille levyn suklaata hauskasti paketoituna.


Kääräistiin suklaalevy tavalliseen valkoiseen paperiin, ja liimattiin sille oranssista paperista porkkananenä sekä kaulahuivi kuviopaperista. Lapset piirsivät silmät ja suun ja napit. 


Ihanaa joulunaikaa<3

2 kommenttia:

  1. Mahtava idea ja hyvät ohjeet. Olen pitkään suunnitellut jotain vastaavaa mutta jotenkin tuntenut homman monimutkaiseksi, ehkä nyt uskallan kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perusresepti on tosiaan yksinkertainen, ja todellakin helppo tehdä:) Maun mukaan voi sitten lisäillä mausteita vielä^^

      Poista