perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulupuu on rakennettu



Nyt on joulukiireiden ja joulurauhankin takia jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Palaan silti vähän taaksepäin, ja esittelen meidän ihanaa joulukuusta:D




Ensimmäistä kertaa vuosikausiin meillä oli sitä paitsi aito kuusi, sillä vietimme joulun ekakertaa omassa kotona sen sijaan, että olisimme matkustaneet mummolaan. Sieläkään ei ole allergian vuoksi aitoa kuusta ollut aikoihin.




Oli elämys valikoida se oma kuusi ja kantaa kotiin, saatika sitten parin päivän kuluttua koristella se. Koristelimme tänä vuonna lähinnä omatekemillämme koristeilla.


(4-vuotias laittoi "pienet kynttilöiset"<3)


Isot joulupallot täytettiin vaaleanpunaisilla Geishoilla, ja huopakankaasta liimattiin possupullukalle kärsä, korvat ja silmät.




Kuivatut appelsiinirenkaat toivat luonnollisella tavalla "valoa" kuuseen.






Pieniä muovipalloja täytin eri tavoin. Esimerkiksi helmillä, kiiltokuvilla, sokerilla, piirroksilla ja luonnonelementeillä. Jäätelötikuista askartelin rekiä ja seimen. Myös askartelusavesta oltiin tehty koristeita.






Valolahjat koristivat kuusenjuurella oikeita lahjoja odotellessa.



Yhteen palloon laitoin tekolunta, pari oksanpalaa ja pippureita, ja värillisestä maissinaksusta "porkkanan". Frozen on kova juttu myös poikien keskuudessa<3




Myös lasten tekemiä koristeita kuusessa tietenkin:) Suurimman osan kuitenkin veivät lastenhuoneen kuuseen.







Kuusentuoksuinen joulu<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti