lauantai 23. huhtikuuta 2016

Ihana sateenkaariraakakakku


Vuosi sitten meillä juhlittiin vappua sateenkaari-teemalla. Se oli kertaluontoinen kokeilu, sillä runsas värienkäyttö ei oikeastaan ole mun juttu. Tai ehkä onkin. Tässä sellainen luonnollinen versio sateenkaarikakusta, ja vähintään yhtä nätti. Maku varmasti parempi!:)


Bongasin reseptin fullyraw-sivustolta. En ole ehtinyt vielä montaakaan raakakakkua tehdä, mutta jokseenkin epäilytti, voiko tämä näillä raaka-ainesuhteilla pysyä kasassa. Ilmeisesti tämä perustuukin jäädyttämiseen. Ihan kiva jäätelökakku siis.

Itse tykkään enemmän "tuorekakuista". Täydellisiä raakakakkureseptejä saa vinkata;)


Pohja: 2 dl mustia mulpereita ja 1,5-2 dl tuoreita taateleita

Kunnon mylläys tehosekoittimessa, että saa tasaista taikinaa, mausta n. 1 rkl luomukanelilla. Painele sitten vuoan pohjalle. Itse käytin pientä irtopohjavuokaa.

Tee ensin punainen kerros:

3,25 dl mansikkaa
2 taatelia
n. 2 rkl liotettuja cashew-pähkinöitä

Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi, ja kaada pohjakerroksen päälle. Tee sitten oranssi kerros.

3,25 dl papaijaa
2-3 rkl kookosmaitoa

Sekoita nämäkin tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa, ja kaada vuokaan seuraava kerros. Seuraavaksi keltainen kerros:


2,5 dl ananasta
2 banaania
1 rkl liotettuja cashew-pähkinöitä

Jälleen tehosekoitus ja kaato edellisen kerroksen päälle. Sitten tulee vihreän kerroksen vuoro:

4 banaania
1 rkl viherjauhetta (tai esim. spiruliinaa... Mulla oli Puhdistamon Vihersmoothie-jauhetta, niin käytin sitä)

Sekoita taas tasaiseksi, ja kaada keltaisen kerroksen päälle. Violetti kerros:

2 banaania
2,5 dl mustikkaa
0,7 dl liotettua cashew-pähkinää

Ja sekoittele myös viimeinen kerros tasaiseksi, ja kaada vuokaan. Kakusta tuli pieneen vuokaan liian korkea, joten reunakalvo tms. on paikallaan. Laita kakku sitten pakastimeen esim. yön yli. Muista nostaa ajoissa esille, jotta se ei ole tarjottaessa jääkalikka.


Maku oli ihana, ja koostumus sellainen "sorbettimainen". Sinänsä ihan onnistunut kokeilu. Maistui tosi hyvin meidän 2-vuotiaallekin. Koristeeksi laitoin tyrnimarjoja ja ananaskirsikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti