Jouluvalmisteluja ja joulunavaustapahtuma

Moni on jo ahkerasti puuhaillut jouluaskareita. Sosiaalinen media on täynnä joulukoristeita ja pipareita, joku on jo koristellut kuusenkin. Oma joulunodotukseni ei ole oikein vielä alkanut. Arkikiireet ja sairastelu ovat vaatineet veroja. Joulukuu kuitenkin lähestyy, ja lasten kanssa on tietysti aloitettava ajoissa, sillä moni ihana perinne ja uusi hauska kokemus odottaa. Toisaalta koitan välttää turhaa jouluhössötystä, ja toisaalta yritän pysähtyä nauttimaan lasten kanssa joulun ainutlaatuisuudesta. Pieni hössötys on ok, jos se koskee yhdessäoloa ja yhdessätekemistä;)

Lauantaina tehtiin yhdessä joulusiivousta. Oikea joulusiivous jää vielä omille harteille, ja saa nyt nähdä, tuleeko kovinkaan hyvin tehtyä tällä kertaa. Lapsilla oli kuitenkin hauskaa pestessään lastenhuoneen ikkunaa ja piirrustuksiaan seiniltä:D 


Joulusiivousurakan päätteeksi tehtiin pieni erä pipareita. 




Eihän se ole adventtikaan vielä alkanut, joten mitäpä sitä kiirehtimään jouluvalmisteluiden kanssa. Askel kerrallaan jouluun, ja pieniä mukavia hetkiä perheen kanssa, kotona ja kylillä. Siinähän se valmistuu itsekseen.

Ja ensilumikin vasta satoi. Ei ehtinyt maahan asti täälä pääkaupunkiseudulla kuitenkaan. Pieniä valkoisia läikkiä harvakseltaan sunnuntaina, mutta talvihaalari tuli otettua käyttöön. Taitaa olla vielä vähän iso?:D


Lähdettiin avaamaan joulu Senaatintorille.












Kaunis ja tunnelmallinen tapahtuma, mutta kuten joka vuosi, turhan paljon tungosta. Seistiin tien vierustalla valmiiksi n. puoli tuntia ennen paraatia. Paikka oli hyvä, ja jätimme sopivasti tilaa ajoneuvoille, mutta se tila houkutti aikuisia ihmisiä tungeksimaan eteen. Jouduimme lopulta moneen kertaan peruuttamaan, jotta paloautot mahtuvat ohi, enkä itse nähnyt kulkueesta kuin nämä korkeimmilla lavoilla liikkuneet. Daniel oli nukahtanut rattaisiin, joten hänen kannaltaan oli ok, vaikka näkyvyyttä ei ollut, ja Mikael riemuitsi näkemästään olkapäilläni. Kertoi nauraen minulle, mitä milloinkin ohi meni. Henkilökohtaisesta harmituksestani huolimatta siis ihana tilaisuus. 


Valot syttyi Aleksilla, ja nyt on joulu avattu Helsingissä!


Ihan sattumalta huomattiin Fenno optiikan ihana satumainen jouluikkuna! Ihasteltiin sitä Mikaelin kanssa hyvän aikaa:) Ei ollut tungostakaan, kuten Stockan ikkunalla;) Jäin vain miettimään, kuinka monta ihanaa ikkunasomistusta on mahtanut jäädä näkemättä? Stockmannin ikkunan jätin suosiolla välistä, tungos oli siinä niin kova. Tehdään ikkunaretki lasten kanssa joku toinen kerta.







Hyvää ja rauhallista joulunodotusta kaikille<3

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.