Seuraava retkikohteemme oli Reinebringen. Hyvin suosittu vaellus, jolla askelmia riittää. Reinebringenin näköalapaikalta avautuu henkeäsalpaava maisema Reinen, Sakrisøyn ja Hamnøyn kalastajakyliin.
Auton jätimme hieman kauempana sijaitsevalle parkkialueelle. Kohteen suosio näkyy siinä, että parkkipaikat ovat hyvin käytössä. Me ajoitimme retken alkuiltaan, jolloin suurin yleisöryntäys oli jo ohitse.
Varasin aikaa easyparkilla ehkä n. 5 tuntia, mutta paluumatkalla lisäsin aikaa vielä noin tunnin verran. Siirtymä kohteeseen vei oman aikansa kävellen, ja tälläkin kertaa kiipesimme rauhalliseen tahtiin usean pysähdyksen taktiikalla. Tässä taas hyvä huomioida, että aikuinen reipas retkeilijä suoriutuu retkestä varmasti huomattavasti nopeammin - meidän retki tehtiin 4,5 -vuotiaan tahdissa.
Latasin puhelimeen AllTrails -sovelluksen, mihin olisi kannattanut perehtyä jo aikaisemmin. Helpotti kivasti esimerkiksi reitin alkupaikalle löytämistä. Muuhun en sitä nyt käyttänytkään, sillä säästelin puhelimen akkua parkkisovellusta ajatellen (lataus oli jäänyt vajaaksi). Sillä olisi voinut kuitenkin mm. seurata omia reittisuorituksiaan.
Opasteet reittien alkuun (tai mihinkään) eivät paikan päällä olleet kovin hyviä, jos niitä edes oli. Siksi reittisovellus oli hyödyksi. Piti tietää, minne halusi ja olla tarkkaavainen - tämä reitti on onneksi suosittu, niin hieman pystyi myös seurata muiden reippailijoiden liikkeitä.
Löydettiin reitin alkuun, ja ai että, miten innolla lähdettiin taas kapuamaan ihania sherpa-portaita. Nyt niitä oli edessä vieläpä paljon enemmän kuin viime retkellä. Portaita alhaalta huipulle on 1978.
Pysähdeltiin välillä ihan leikkimäänkin.
Tylsiähän nämä portaat pienille on, niin leikittiin monia leikkejä kiipeillessä. Niitä voisi miettiä ihan etukäteen, sillä ainakin oma luovuus oli jokseenkin koetuksella suorituksen aikana.
Hymy alkoi hyytyä, eikä oltu vielä edes puolivälissä.
Tosiasiassa pojat jaksoivat hyvin. Nuorimmaiselle korkeat askelmat oli haaste, ja myönnän kantaneeni häntä aika paljon nousun aikana. Pienten lasten kanssa tänne ei suositella noustavan, enkä toki suosittele itsekään. Kannattaa ainakin valita mahdollisimman rauhallinen aika, ettei kapeilla portailla ole tungosta. Noin muuten portaat ovat toki tehneet reitistä helpomman ja turvallisemman, mitä se on aikaisemmin ollut. Lisäksi sateella ei pidä lähteä portaisiin - silloin ne ovat liukkaat. (Perillä ei maisemakaan palkitsisi harmaudessaan.)
Penkkejä ja varjopaikkoja oli onneksi aika hyvin. Tällekin retkipäivälle osui lämmintä ja aurinkoista, joten niille oli kysyntää. Juomaa otettiin nyt viime retkestä viisastuneena mukaan enemmän, vaikka se tarkoitti sitä, että kantamista oli enemmän.
Huipulla odotti upeat näkymät. Kyllä tämän vuoksi kannatti kavuta ja uhmata korkeanpaikankammoa.
Nuorimmainen virkistyi hyvin huipulle päästyä. Alastulo oli taas nopea ja mukava, vaikka askelmia oli toki yhtä monta kuin nousussakin.
Molempiin suuntiin mennessä saimme kivasti tsemppiä. Ylösmennessä enemmän säälin- ja epäuskon sekaista, että aika paljon on vielä matkaa jäljellä... Alastullessa 4,5 -vuotias tsemppasi ylöskapuavia ja saikin paljon ihastelua osakseen. Todettiin yhdessä alhaalle päästyämme, että "Helppo nakki!"
Reitin etäisyys oli vain 1,1 km/suunta ja korkeus 448 m. Helpon kuuloinen matka, ja jälkeenpäin tuntuukin helpolta, mutta kyllä liki kahdentuhannen portaan kiipeäminen otti voimille. Olen yllättynyt, miten näistä nousuista ei jalat edes kipeytyneet - palautuminen oli välitön.
Turskanpäitä ja maisemia.
Retken jälkeen söimme nuudelia ja tonnikalaa. Helppoa ja nopeaa retkiruokaa, mikä maistui lapsille hyvin. Patikkaeväänä meillä oli välipalakeksejä, pähkinöitä ja muuta helppoa nopeaa energiaa, mikä ei painanut kovin paljoa repussa. Veden lisäksi joimme urheilujuomaa.
Kuten edellisen vuorikiipeilyn jälkeen, niin tälläkin kertaa menimme futakentälle pelailemaan. Nähtiin tämä kenttä näköalapaikalta, ja piti sitten tulla kokemaan lähempääkin.
Tällä kertaa ei saatu pelikavereita, mutta komea oli tämänkin kentän sijainti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti