Kiipeilyharrastus lapselle

Koululaiset ovat aloittaneet uuden kivan harrastuksen kiipeilyn parissa.

Nuorempi käy Kalasataman Kiipeilyareenalla, Redin yhteydessä, ja vanhempi Konalassa Ristikon Kiipeilyareenalla.

 

Jälkimmäinen on suurempi ja monipuolisempi, mutta nuorempi on kyllä tykännyt käydä Redissä, ja omakin kokemus on, että molemmissa on hyvät olosuhteet, mahtavat meininki ja henkilökunta.

 

Reittien tasot on värikoodattu, ja kiivettävää on kaikentasoisille. Luonnollisina kiipeilijöinä lapset myös kehittyvät nopeasti, ja huomaan muutamien harrastuskertojen jälkeen valtavasti edistymistä.

Molemmat pääsivät testaamaan Konalan korkeita(kin) reittejä.

 

5-luokkalaisen mielestä (vasta parin ensimmäisen kokeilukerran jälkeen) valjailla kiipeily tuntuu luontevammalta, sillä vaikka kiipeilyseinät ovat korkeampia, niin putoaminen ei pelota, kun köysi on laskeutumisen tukena. Luulen, että ajan ja kokemuksen myötä tippumispelkokin hellittää. 

 

Uskon tämän harrastuksen lisäävän itsevarmuutta. Uuden ja ehkä vaikean/jännittävän asian kohtaaminen, epäonnistuminen ja onnistuminen on rohkeuden resepti.

Kiipeilyareenalla on hyvin tilaa vaikka työskennellä jälkikasvun kiipeillessä, ja ainakin Konalassa on ravintolapalveluakin, joten siellä voisi helposti järjestää mukavan toimintapäivän perheelle/kaveriporukalle.

 

 

Konalassa oli myös leikkinurkka pienemmille vieraille. Meidän nuorin ei ainakaan toistaiseksi ole käynyt seinillä, joten tämä oli kiva, kun viihtyy hyvin sillä aikaa kun veljet harrastaa.

 

Konalan areenan ylätasanteella on matalampia boulderseiniä.

 

Redissä ei korkeampia varustein kiivettäviä seiniä ole, mutta runsaasti kiivettävää kuitenkin.

 

Vaikka kiipeilystä tulee ehkä vähän extreme-harrastuksen maku, niin kyse on hyvinkin turvallisesta toiminnasta. Olinkin aluksi hieman hämmentynyt, että ainoa erityinen varuste oli kiipeilyyn tarkoitetut kengät! 

Parikiipeilyäkin on päässyt kokeilemaan. Ihan passelisti lisää haastetta! Kiipeäminen kehittää ongelmanratkaisutaitoa, ja siihenkin voi näemmä lisätä muuttujia. 

 

Kiipeily harjoittaa hyvin keskittymistä. Uskon, että etenkin keskittymishaasteista kärsivä hyötyy tämän tyyppisestä harrastuksesta, kun samalla on sekä pakko keskittyä suoritukseen, että pääsee purkamaan aktiivisuuttaan.

 

Liikuntamuotona tämä vaikuttaa sillä tavoin kivalta, että ei tässä ehkä niin huomaa urheilevansa.

 Myöskin kilpailullisen lajin ohella tämä on kivaa vastapainoa - se on hauskanpitoa, sosiaalista ja itsensä kehittämiseen keskittyvää. Ja kehitystä todellakin tapahtuu, mm. kehonhallinnassa, ongelmanratkaisukyvyssä ja lihasvoimassa. 

Muutama viikko sitten seurasin kolmasluokkalaisen sisukasta suoritusta vaikeahkolla reitillä - viimeinen ote oli hankalassa paikassa, ja poika yritti uudestaan ja uudestaan reilun viisi minuuttia ylhäällä roikkuen, ja vieläpä lopulta onnistui! Erinomainen esimerkki keskittymisestä, ongelmanratkaisusta, kehonhallinnasta, voimasta ja sisusta, joita lajissa tarvitaan/kehitetään.

Kiipeily olisi varmasti hauska yhteinen harrastus perheelle. Pojat käyvät alkuun ainakin ohjatuilla tunneilla, jotta pääsevät hyvin jyvälle kaikesta tarpeellisesta sekä saavat vinkkejä ja ohjeita asiantuntijoilta. He kun menevät itsenäisemmin, niin ehkä viedään nuorinkin kokeilemaan lajia!