Yhteistyössä: Puuhapark - Vihti Resort
Edellisenä viikonloppuna tehtiin päiväretki Vihtiin. Kohtuullisen matkan päässä Helsingistä on suuri ja monipuolinen aktiviteettipuisto PuuhaPark, jossa varmasti riittää mieleistä tekemistä ihan koko perheelle. Siistit ja hyvinvarustellut teema-alueet vetosi sen verran voimakkaasti, että oli viimein ihan pakko päästä käymään.
Vaikka taivas näytti hurjalta, ulkoilusää oli mitä mainioin! Aktiivipuisto onkin ihan parasta kesätekemistä.
Sisäänkäynti sujui ilman pidempää jonottamista, mutta ehdittiin hetken odottaa ihan malttamattomina! Alueelle juostiinkin sitten kilpaa:
Alkuun mentiin koko porukka Keppariareenalle. Se oli ehkä yksittäisistä teema-alueista se odotetuin. Oli esterataa ja kouluratsastuskenttää, tallit, joissa pääsi hoitamaan heppoja ja katsomo ylhäällä. Todella kivasti rakennettu alue, ja keppariharrastaja viihtyi sielä pitkiä aikoja.
Pojat toki kokeilivat esterataa keppareiden kanssa, mutta heille mieluisampia oli kuitenkin ratsastettavat hepat siinä vieressä. Yhden treenatessa omaa lajiaan oli pienillekin tekemistä.
Tutustuttiin puistoon osio kerrallaan, ja seuraavaksi siirryttiin polkuautoihin. Pienemmille oli oma kiva rata, jossa harjoitella ajelua, ja isommat pääsivät ihan "kilparadalle".
Pääsi isi ja tytär ajamaan kilpaa, ja lopuksi melkein koko perhe kunniakierrokselle.
Hieman isommille puuhareille oli Parkour-aluetta ja muuta hauskaa kokeiltavaa.
Pienin viihtyi kivoissa pomppulinnoissa ja pallomeressä, kun isommilla oli hurjempia aktiviteettejä.
Isossa hiekkalaatikossa vietettiin pieni rauhallisempi hetki puuhailun välissä. Lapsilla oli epäilys hiekan alla olevasta aarteesta, ja kaivurit joutuivat urakoimaan kovasti.
Rohkeutta pääsi kokeilemaan hyppäämällä tulivuorelta patjalle. Hyppypaikkoja oli kolmessa tasossa, ja kuvassa keskitason hyppypaikka:
Winter-nallen seikkailuvuori oli pienempien suosikki pomppulinnamaailman ohella. Seikkailuvuorella oli kiipeilyä, liukumäkiä, jännittäviä luolia ja leikkipaikka luolan sisällä.
Leikkiluolassa oli monenmoista puuhaa, ja jopa nukkeleikkialue.
Hui, jännittävä pimeä luola...mitähän sielä mahtaa olla?;)
Jotain pehmoista, jotain karvaista, mutta ei sentään leijona!
Sitten kavuttiin "pomppulinnataivaaseen"! Miten monta erilaista ja hauskaa pomppulinnaa voikaan olla yhdessä paikassa. Keskimmäisen suosikki taisi olla pitkä esterata, ja nuorimmainen tytkästyi merirosvolaivaan, jossa sai liukua ja ampua palloja. Vanhimmalle temppuilu "linnassa kuin linnassa" oli parasta.
Meillä oli superhauska päivä! Ja me ehdittiin puuhata ihan murto-osa kaikesta, mitä PuuhaParkissa olisi ollut mahdollista puuhata. Esimerkiksi Trampoliiniareena, erilaiset pelit, kuten Minigolf, ja Sporttikatu jäi tällä kerralla ihan kokonaan kokematta. On aika selvä, että mennään vielä toisenkin kerran, jos ei useammankin. Jos lapsilta kysyttäisiin, niin mentäisiin joka päivä!
Lisäksi puuhapäivää ei tarvi keskeyttää, kun nälkä iskee, sillä alueella on myös grillipaikkoja, kioski, sekä lähellä ravintola.
Ja sitten vielä se paras osuus, eli:
**ARVONTA** Päättynyt!
PuuhaPark antoi minulle arvottavaksi lukijoiden kesken vapaalippupaketin! Eli 4 vapaalippua, jotka voi käyttää tämän kesäkauden aikana.
Kirjoita kommenttikenttään, mikä PuuhaParkin aktiviteeteista olisi se kaikkein hauskin?
Muista jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta voin olla yhteydessä voiton osuessa!
Suoritan arvonnan 24.7., ja otan voittajaan yhteyttä sähköpostilla, sekä ilmoitan nimimerkin blogini Facebook-sivulla Minkun Matkassa - käyhän laittamassa seurantaan!
LISÄTIETOJA
PuuhaPark on avoinna koko kesän päivittäin klo 10-20.
Yli 100 eri puuhaa 4,5 hehtaarin puistoalueella, ja todellakin kaikenikäisille.
Puiston sisäänpääsy maksaa 23€/hlö, alle kolmevuotiaat ilmaiseksi ja eläkeläiset 15€. Myynnissä on myös 10-kortti ja kausikortti.
Etukäteen kannattaa huomioida, että Trampoliinimaailmaan menijällä on sääntöjen mukaan oltava, joko trampoliinisukat tai kunnon jarrusukat. Sukkia myydään paikanpäällä, mikäli omia ei ole ennestään. Me ei tällä käyntikerralla pompittu trampoilla, joten kaikkiin kuvien aktiviteetteihin voi osallistua ilman erityisvaatimuksia. PuuhaParkin nettisivuilta kannattaa kuitenkin tutustua myös "Puuhasääntöihin" etukäteen.
Onnea arvontaan, ja aktiivista kesää kaikille lukijoille!