Liput saatu: Helsingin Kaupunginteatteri
Veljeni Leijonamieli. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 17.10.2024.
Torstaina pääsimme katsomaan Veljeni Leijonamielen Helsingin kaupunginteatterin ensi-illassa.
Kyseessä on yksi lempisaduistani, joten odotin teatteriversiota innolla.
Napattiin alkumaljat ja fiilisteltiin teatterin tunnelmaa ennen esityksen alkua. Tutkailtiin käsiohjelmaa ja muisteltiin kirjan tapahtumia 12-vuotiaani kanssa.
Mikaelillakin taitaa olla jo pari tai kolme vuotta, kun luki Veljeni Leijonamieli -kirjan, eikä tapahtumat olleet aivan kirkkaassa muistissa. Taistelua ja hirviötä (eli Katlaa) hän kuitenkin odotti esitettäväksi näyttämöllä. Itse jännitin jo valmiiksi, että meneekö ihan itkuksi koko ilta.
Kuvassa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin / Kuvaaja: Otto-Ville Väätäinen |
Tarina on melkein kuin satu, tai vähän kuin kummitusjuttu, ja silti kaikki on totta. Se kertoo veljeksistä Joonatan ja Kaarle Leijona, ja siitä, kuinka heistä tuli Leijonamieliä.
Tarinan veljesrakkaus koskettaa jo sinänsä tällaista poikalasten äitiä.
Pikkuveli Korppu, eli Kaarle Leijona, on rumanpuoleinen, vääräsäärinen, arka ja sairas. Hän ihailee suunnattomasti isoveljeään Joonatania, joka on rohkea, komea ja kaikessa etevä. Joonatanille hänen oma pikku Korppunsa on rakkainta maailmassa. Veljesten välinen vuorovaikutus kävi kevyesti ilmi myös lavalla, joskin oma tuntemus tarinasta varmasti tuki tulkintaa.
Keskellä: Alexander Wendelin / Kuvaaja: Otto-Ville Väätäinen |
Sairas Korppu tekee kuolemaa, ja siitä tiesivät kaikki muut paitsi hän itse. Asian aavistanut Korppu puhuu veljelleen kuolemanpelostaan, ja Joonatan lohduttaa häntä kertomalla tuonpuoleisesta, Nangijalasta, jossa Korppukin on terve, vahva ja kaunis, ja jonne Joonatankin lopulta seuraa perästä.
Kotitalo syttyy kuitenkin palamaan. Urhea Joonatan nostaa veljensä selkäänsä ja syöksyy ikkunasta. Joonatan menehtyy onnettomuudessa, ja pian kuolee myös kuolemansairas Korppu.
Joonatan odottaa veljeään kuolemanjälkeisessä Nangijalassa.
Suru väistyy aika nopeasti, kun tempaudutaan värikkääseen ja iloiseen toiseen maailmaan.
Heistä on tullut nyt Leijonamieliä.
Ehkä jäin vähän kaipaamaan jotain syvempää menetyksen ja jälleennäkemisen teemoihin liittyen, mutta toisaalta näytelmässä oli vahvana esillä rohkeuden ja lojaaliuden teemat.
Parasta näytelmässä oli ehkä kekseliäs monipuolisuus. Lavalla nähtiin nukkehahmoja, keppihevosia, origamikyyhkyjä, eleettömän synkkä pahan armeija vaihtelevine mittasuhteineen ja värikkäissä asuissaan tanssivia Kirsikkalaaksolaisia.
Edessä: Unto Nuora / Kuvaaja: Otto-Ville Väätäinen |
Korppu päätyi keskelle jännittävää fantasiatarinaa saapuessaan Nangijalaan. Iloisen värikäs Kirsikkalaakso on uhattuna, joukossa on petturi. Pahan Tengilin armeija on jo vallannut Ruusulaakson, ja se pitää pysäyttää. Nangijalassa myös Korppu on rohkea, ja hän seuraa veljeään läpi taisteluiden. Ympyrä sulkeutuu ja veljesten roolit vaihtuu, kun tarina Nangijalasta loppuu kuten alkoikin. Korppu nostaa kohtalokkaasti haavoittuneen veljensä selkäänsä ja syöksyy kohti kuolemaa.
Kuvassa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin / Kuvaaja: Otto-Ville Väätäinen |
Nangilimassa tavataan!
Näytelmän loppuessa jouduin jo pyyhkimään kyyneleitä ihan samaan tahtiin kun ympärillä taputettiin.
Täytyy sanoa että ollakseen kertomus kuolemasta, esitys oli viihdyttävä ja hauska. Seuralaiseni piti esityksestä myös kovasti ja nosti pari hulvatonta kohtausta lemppareikseen. Hyvänä keskustelunavaajana tämä toimii monistakin näkökulmista, ja suositusikäraja 9+ vuotiaille tuntuu sopivalta.
Kiitos ihanasta illasta, odotukseni oli korkealla ja monilla osa-alueilla odotukseni ylittyi, vaikka tosiaan jotain jäin kaipaamaankin. Voin siis hyvin mielin suositella, ja avecini suosittelee myös!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti