tiistai 5. syyskuuta 2017

Tanskan Legoland!

5. syyskuuta 2017

Edellisessä postauksessa kertoilin jo, että reissattiin lomalla Tanskaan. Syy siihen oli ensisijaisesti Legoland - teemapuisto, joka on ollut omasta lapsuudesta saakka kaukainen haavemaailma.



Legomaa oli paljon enemmän kuin olin edes kuvitellut. Tietysti se on vuosien varrella kasvanut hurjasti, mutta silti yllätyin, kuinka paljon tekemistä teemapuisto tarjosikaan. Ja nähtävää! Huolella rakennettujen pienoismaailmojen, teema-alueiden ja oivaltavien yksityiskohtien keskellä oli ihanaa viettää aikaa perheen kanssa. 


Oikeastaan eniten yllätyin siitä, että Legolandissa oli myös paljon huvipuistolaitteita. Mielikuvissa me vain ihmetellään legoista rakennettua puistoa! :'D


Suuri osa laitteista oli elämyksellisiä ja aktivoivia. Eläydyttiin teemoihin ja kisailtiin muiden huvipuistokävijöiden kanssa.






Ja sitten oltiin vain matkustajia välillä, purjehtien viikinkialuksella kohti tunnetun maailman reunaa, merirosvolaivalla salaisen luolan läpi ja reissaten junalla ritarilinnan jännittävissä sokkeloissa.




Aktiivisiakin kyytejä oli tarjolla. Temppelissä kerättiin pisteitä ampumataidoilla. Ninjagoajelu toimi samalla periaatteella. Temppeli oli Mikaelin suosikkikohde koko puistossa!


Tavattiin tuttujakin!




Arktisella alueella seurailtiin hetken pingviinien elämää.








Vierailumme oli sinänsä hyvään aikaan, että pääasiallinen lomakausi oli päättynyt. Jonotusajat olivat suurimmaksi osaksi max. 5 minuuttia, joskin tiettyinä aikoina suosituimpiin laitteisiin saattoi joutua odottamaan n. 20 minuuttia. Väentungosta ei ollut, vaikka ihmisiä vielä liikkeellä olikin. Tosin osa ruokapaikoista oli jo suljettu, eikä esim. esityksiä ollut meidän vierailun aikana.






Danielin lempparijuttuja oli duplomaailma ja erilaiset päällekavuttavat ajoneuvot:)















Olin myös vaikuttunut henkilökunnan omistautuneisuudesta! Aivan superhyvin eläytyviä merirosvoja, länkkäreitä ja kullanhuuhtojia yms.:)



Mekin etsittiin kultaa, ja sitähän löydettiin! Löydöistä sitten puristettiin näppärästi kultainen mitali muistoksi ;)





Puistossa oli tietty myös kummitustalo.








Mitähän sitä legomaailmassa söisi, jos ei legoja. Ranskikset sai halutessaan hauskasti tarjoiltuna! :D



Ajetiin safarilla bongaten villieläimiä, ja kahdella erilaisella maisemajunalla läpi Legomaan.



Leffassakin käytiin. Legot seikkailivat kolmedeenä.


















Käytiin myös Legolandin omassa Sealifessä. Merimaailmaan oli yhdistetty jännittävä seikkailu merenalaisessa kaupungissa. Ensin astuimme sukellusveneeseen, jossa sukelsimme lyhyen legoelokuvan mukana Atlantikseen, jota pääsimme tutkimaan lähemmin itse.






Pieni Lego Friends maailma bongattiin myös:)



Hassuttelua!:)





Pienoismaailma oli huikea. Lapsetkin olisivat katselleet liikkuvia ajoneuvoja, veneitä ja muuta tuntitolkulla. Uskomaton määrä hauskoja, hienoja ja aidonlaisia yksityiskohtia.












 Lopuksi noustiin vielä korkealle katselemaan koko Legomaata yläilmoista.














Matkamuistokaupoille! ...Vai hetkinen, ei kai Mikael napannut jotain luvattomasti!?



Ei sentään, kunhan leikittiin:) Lapset saivat kivat legolelut automatkan iloksi ja kotiinviemiseksi. Aika seikkailu <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti