sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Lekboskén, Tukholma

10. syyskuuta 2017


Tukholman Kristinebergissä on aivan satumaisen ihana leikkipaikka! Muurahaisen kokoisena pääsee seikkailemaan niin kukkatarhassa, ötökoiden keskellä, sienirykelmässä ja tammenterhoissa kuin muurahaispesässä ja suurten pöllöjen keskuudessakin.



Tämä leikin ihmemaa on enimmäkseen suunnattu yli kuusivuotiaille. 5-vuotias poika paineli menemään aika huoletta, mutta 3-v:llä oli hieman vaikeuksia joissain nousuissa enimmäkseen kokonsa puolesta. Mutta hauskaa oli molemmilla!





Mikael kiipeili kukasta kukkaan! :D











Aivan ihanan erilainen leikkipuisto! Varmasti inspiroi mielikuvitusleikkeihin.
Ja erityinen huomio: leikkipuisto tarjosi paljon fyysistä tekemistä. Paljon kiipeilyä ja temppuilua - karusellissakin roikuttiin, eikä seisty. Pienimpien puolella oli hiekkalaatikko, mutta isompien puistoissa ei enää istuskeltu.





Pöllöliukumäki oli lasten suosikki!





Musiikkiruuveja:)







Meillä meni muutama tunti ihan hujauksessa leikkiessämme tässä leikkipuistossa. Ei kannata väheksyä leikkipuistoja lomareissukohteena, sillä ilmainen ja arkinen leikkipaikka voi hyvin olla mieleenpainuvimpia elämyksiä. Tällaisia puistoja ei nyt toki ihan joka kylässä ole:)

Tämä oli myös kesälomareissumme viimeinen kohde ennen paluulaivaa. Aivan ihana elämysmatka takana! Kiitos Ruotsi ja Tanska!

4 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta puistolta! Suomessa musta turhan vähän käytetään puuta uusissa leikkipuistoissa materiaalina. Vaikka lapseni Angry Birds puistosta Espoossa pitivätkin kun siellä kesällä kävimme musta se oli jotenkin sieluton ja ihan liian muovinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! Toki moderneissa puistoissa lapset sekoilee itsensä uuvuksiin, mutta en näe niiden paljoakaan tarjoavan sisältöä leikkiin. Angry birds -puistot on olleet ihan huippuja, mutta ei niissä (ainakaan monipuolisia) leikkejä ole syntynyt. Puisia laivoja ja junia yms. ollaan huomattu vain pienemmillä leikkikentillä (ikääkin varmaan on jo reilusti) tai suuremmissa puistoissa muilla paikkakunnilla, ja ne on ihan parhautta - lapset leikkii pitkiä leikkejä sellaisissa. Onko enää edes leikkimökkejä?

      Ja tällaista erityisen teeman ympärille rakennettua ei-modernisoitua (ilmaista) puistoa ei tule nyt äkkiseltään mieleen yhtään. Ei me toki mitenkään superaktiivisesti eri leikkipuistoja kierrellä, mutta onhan noita aika paljon kuitenkin nähty:)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä. Olen menossa Tukholmaan päiväksi 3- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa. Tämä puisto taitaa jäädä ensi vuoteen, jos se silloin soveltuisi paremmin myös pienemmälle. Nyt suunnitelmissa on Bryggartäppan leikkipuisto. Taisin ensi kertaa kuulla tästäkin puistosta blogistasi :) terveisin, Rosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että vinkit on otettu talteen<3
      Luultavasti Bryggartäppan tosiaan soveltuu pienelle nyt vielä paremmin, elämyksellistä reissua teille:) <3

      Poista