perjantai 2. maaliskuuta 2018

Karhunpojan metsäiset synttärit


Neljävuotiaan synttärikemut tuli järjesteltyä mielessä metsä, kevät ja lastenlaulu "teddykarhujen huviretki". 


Keittiöön katettiin kunnon eväät iloiseen metsäretkeen. Mehun ja kahvin lisäksi saatavilla oli tietty raikasta lähdevettä, maustettuna mintunlehdillä ja mustikoilla.



Lehden malliset hauskat servetit, karhu-lautaset, palmunlehtiveneet ja muut kivat tarpeet kemukattaukseen löytyi Pop up kemuilta.



Tein kaksivärisiä kierrekeksejä, jotka muistuttivat pieniä puun kantoja. Ylijäämän taikinasta sekoitin ja leivoin karhuntassuiksi. Keksit saivat kynnet mantelinpalasista.


Irtokarkeista löytyi metsämarjat, kun tuoreet olisivat olleet turhan tyyriitä tähän aikaan vuodesta.


Mukaan pakkasin myös eväsleipiä.



Marjapiirakka jos mikä liittyy makeasti metsään. Tein pellillisen äidin ohjeella, ja marjoina käytin mustikka-vadelmasekoitusta. (Täältä ohje marjapiirakkaan)





Kärpässienisalaatissa ei toki ollut (kärpäs)sieniä lainkaan, vaan mozzarellaa, tomaattia, pensasmustikoita, kurkkua, paprikaa, kiinankaalia ja jääsalaattia.



Synttärikakkuna oli tuhti suklaakakku. 



💖


Olkkarissa oli pieni karhunpesä ja leiripaikka. Sielä sai leikkiä vaikka "Karhu nukkuu" leikkiä.


Nuotio on kivistä ja oksankappaleista tehty, osat kiinni toisissaan kuumaliimalla. Sisällä on patterivalot, joten nuotion saa "palamaan". Näyttää kivalta luonnossa!


Askartelin myös pahviroskasta puun kannon. Pyörittelin pahvisuikaleita useamman kerroksen, ja lopuksi päällystin sen syksyllä metsästä löytämilläni tuohipaloilla. Jouluaskarteluun tarkoitetut marjaoksat sopivat koristeeksi.


Eväskorissa oli lapsille pientä retkievästä/kotiinvietävää (pähkinä-marjamix-lahjapussissa).


Lapset saivat juhlista mukaansa Luontopassit. Pienet vihkoset ja kivan puukynän. Etusivulle piirsin pienen "kevätbingon", jota saavat ruksia kevätseurantaa tehdessään. Tilaa on myös muille merkinnöille, tai vaikka pienen kasvion tekoon!




Vanha joulukuusikin pääsi somisteeksi!



Vieraita odotettiin innolla!


"Karhu nukkuu, karhu nukkuu..."



Pientä askarteluakin pääsi tekemään halutessaan. Helppo tupsusiili onnistuu pieniltäkin. Kaksi kartonkirinkulaa asetetaan vastakkain, ja kierretään täyteen villalankaa kuvan mukaisesti. 


Langat leikataan varovasti poikki ulkokehältä (saksien terä asetetaan kartonkikiekkojen väliin). 


Pujota sitten naru kiekkojen välistä ja solmi hyvin. Irrota (tai leikkaa) kartonkikiekot, ja tupsu on valmis! Siilille askarreltiin pää kartongista, ja se liimattiin kiinni tupsuun. Yksityiskohdat piirrettiin tussilla.


Mukavasti oli ystäviä ja läheisiä meidän kanssa juhlimassa. Tämä oli Danielille tärkeä päivä, sillä hän on ylpeästi JO 4-vuotias!

4 kommenttia:

  1. Vitsit, oot kyllä taas keksiny hienosti kaikkea teemaan sopivaa. Jos itse edes murto-osan noista vinkeistä osais hyödyntää, niin ehkä sais kivat synttärit aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista!😘

      Ja onpa muuten ihanaa päästä lukemaan sunki juttuja nyt blogista 🤗

      Poista
  2. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista